Keskiviikko, 22.1.2020 
Visa
Kulttuuri

Pohjois-Karjalassa jatketaan elokuvien tekemistä

  • Hannu Jarva

Takavuosina Pohjois-Karjalassa tehtiin useita elokuvia vuosittain, ja sen päälle vielä televisiosarjoja. Viime vuosina maakunnan elokuvatuotannot ovat olleet hyvin vähissä.

Valtiollista tuotantotukea pohjoiskarjalaisille tekijöille Pohjois-Karjalassa tehtäviin elokuviin on herunut niukanlaisesti.

Tosin pohjoiskarjalaislähtöiset elokuvaohjaajat kuten Taneli Mustonen, Arto Halonen ja Ari Matikainen ovat ahkeroineet muualla kuin vanhoilla kotikonnuillaan.

Jotain on sentään tulossa. Tämän vuoden alkupuolella valmistuu lyhytelokuva Mixteip.

Se on saanut Suomen Elokuvasäätiön tukea 44 000 euroa. Elokuvan kokonaisbudjetti on vähän vajaa 90 000 euroa. Tuotantotukea on saatu myös maakuntaliiton av-rahastosta.

- Ei ole aikoihin paikallinen, pohjoiskarjalainen tuotantoyhtiö saanut elokuvalleen tuotantotukea, muistuttaa Korpipajan Meri-Ellen Pystynen.

Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Susanna Åke ja tuotantoyhtiönä toimii joensuulainen Osuuskunta Korpipaja. Elokuvan ensi-ilta on vielä tänä keväänä. Elokuvalla on kestoa noin kuusi minuuttia.

- Tämä on c-kasettien rakkaustarina. Elokuva on parisuhteen synty ja päätös kahden c-kasetin kautta kerrottuna, elokuvan ohjaaja Teemu Åke raottaa elokuvan juonta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa