Torstai, 15.11.2018 
Janika, Janita
Maakunta

Karhunmäen koulu valmistuu aikataulussaan

  • Karjalainen
Karhunmäen koulussa aloitetaan opiskelu heti tammikuun alussa. Karhunmäen koulussa aloitetaan opiskelu heti tammikuun alussa.
Karhunmäen koululla vietettiin keskiviikkona harjannostajaisia. Koulurakennus pihoineen valmistuu joulukuun loppuun mennessä, jolloin on koulun luovutus, kertoo työmaan vastaava johtaja Ari Pesonen.

Koulurakennus on ulkoa päin ollut valmiin näköinen jo kauan ja jäljellä onkin lähinnä sisätöitä. Loppuvuodelle on tiedossa vielä esimerkiksi mattotöitä, ovien ja valaisimien asennusta, laatoitusta ja alakaton tekoa, Pesonen listaa.

Koulun pihalla kiiltelee uutuuttaan asennettuna jo monenmoista kiipeilytelinettä ja kiikkua. Työmaa-alueelle on kuitenkin pääsy kielletty koulun luovutukseen asti, eikä ulkopuoliset saa oleilla edes piha-alueella, Pesonen teroittaa lähialueen asukkaille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koululaiset pääsevät uuteen kouluunsa aikataulun mukaisesti heti tammikuun alussa joululomalta palattaessa. Välillä suunnitelmissa oli, että koulun aloitusta Karhunmäessä lykättäisiin vaikka helmikuun alkuun.

Taustalla oli, että näin kaikki muuttotyöt ja kalustus ehdittäisiin tehdä ilman kiirettä, kaupungin talonrakennuspäällikkö Kari Räsänen kertoo.

– On kuitenkin tullut ilmi, että heti tammikuussa kouluun pitää päästä.

Koulun pihan vieressä oleva lähiliikuntapaikka valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Välietappi valmistumisessa on JPH-Maanrakennus Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hirvosen mukaan jo reilun viikon päästä perjantaina.

–  Sen jälkeen jää vielä pikkuhommia ja kokonaan valmista on lokakuun lopussa.

Hirvonen arvelee, että paikka avataan käyttäjille vasta sen ollessa kokonaan valmis.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa