play

Juuassa hihojen käärimisen aika

Kuva: Esa Nevalainen

Karjalainen

Juuan uuden valtuuston on käärittävä hihat, sillä viime vuosina monet linjaukset ovat jääneet vain linjauksiksi.
Kunnallispolitiikasta luopuva valtuuston puheenjohtaja Tarja Hyykky (kesk.) myöntää, että liian moni asia jäi vain puheen asteelle kuluneella valtuustokaudella.

- Yhteinen tahto ei riittänyt puheita pidemmälle. Virkamiehiltä ei osattu vaatia asioiden tiiviimpää läpiviemistä, hän summaa.

Pahimmillaan jopa investointien toteuttaminen on jäänyt lisäselvitysten ja pelkän odottamisen varaan.
Näin on käynyt kunnassa ainakin surullisen pitkän tien kulkeneelle varikkoratkaisulle, ryhmäperhepäivähoidon tiloille, paloasemalle sekä vanhusten palvelutalolle.

Aiemmin vahvasta taloudesta tunnetulla Juualla on valtuustokauden alussa kiire saada säästöjä aikaan. Kokoomuksen Pertti Wickström kiirehtisi erityisesti säästöinvestointien tekoon, kuten palvelutalon rakentamiseen ja vanhan, tarpeettoman kiinteistökannan purkuun.

Kiviteollisuuden vaikeuksien vuoksi talouden tiukkeneminen on näkynyt Juuassa selvemmin kuin naapurikunnissa.

Vasemmistoliiton Ritva Väyrynen pohtiikin tarvetta lisätä pienyrittäjyyden mahdollisuuksia kunnassa, sillä viimeiset vuosikymmenet on menty käytännössä ”kiven ehdolla.”

Verotulojen notkahduksesta on kuitenkin selvitty, eikä kunnan tavaramerkiksi noussutta velattomuutta ole tarvinnut laittaa pölkylle.

Tulevan valtuustokauden alun vaikeus johtuu siitä, että rakenteellisia muutoksia pitää alkaa tehdä. Muutoksista on puhuttu viime vuodet, ja niitä tarvitaan, jotta menojen kasvu saadaan kuriin.

Kunnanhallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Pertti Gröhnin (kesk.) mielestä istuvan valtuuston pitäisi päästä eroon ”kyläpolitikoinnista” jo tulevan vuoden talousarvion käsittelyssä.

- Korjausliike tulee liian myöhään, jos tehtävä jätetään vasta seuraavalle valtuustolle.

Puheista huolimatta nykyinen valtuusto ei juuri ole muutoksiin tarttunut mittavaa sosiaalitoimen vanhuspalvelujen sekä teknisen toimen organisaatiomuutosta lukuun ottamatta.

Vihreä liiton ehdokkaana ja tuoreena juukalaisena Juha Saarelainen arvioi Juuan palveluiden rakenteen olevan silti kohtuullisella tasolla. Hänen mielestään palveluissa on vain vähän karsimisen varaa  säästövaatimuksista huolimatta.

- Tarve olisi pikemminkin joissain kohdin vahvistaa, Saarelainen sanoo ja pitää valitettavana, jos valtuuston työ tulee lähivuodet olemaan vain säästöjen etsimistä.

Vaaleissa keskustelua herättävät ulkoistamisen ongelmista kärsivät lääkäripalvelut. Kunta on huomauttanut jo toista palvelun tuottajayritystä toiminnan puutteista.

Maanantaisessa vaalikeskustelussa kävi ilmi, että nykyisten valtapuolueiden eli keskustan ja sosiaalidemokraattien mukaan vastaus ongelmien poistamiseen löytyy maakunnallisesti toteuttavasta sosiaali- ja terveystoimesta.

Kristillisdemokraattien Päivi Kähkönen piti uhkana sitä, löytyykö piirikuntamallinkaan taakse riittävästi työvoimaa, joka huolehtisi palveluista pienessä kunnassa.

Kommunistisen puolueen Hannu Ketoharju lopettaisi lääkäripalvelujen ulkoistamisen kokonaan ja suuntaisi muualtakin säästyviä rahoja ennaltaehkäisevään työhön.

Oma kysymyksensä on huoli valtuutettujen vallan katoamisesta.

Juuan kunnanhallitus hoitaa hallintosäännön turvin paljon sellaisia asioita, jotka kuuluvat monessa muussa kunnassa valtuustolle. Näin ollen valtuuston kokouksia järjestetään Juuassa harvakseltaan.

Perussuomalaisten Juuan yhdistyksen puheenjohtaja Väinö Hernesniemi katsoo, että valtuustolla olisi valtaa, mutta määrätietoisuus puuttuu toiminnasta ja isojen linjojen vetämisestä.

Ensimmäistä kertaa omalla listalla vaaleihin lähtevä perussuomalaiset hakee Hernesniemen mukaan 8-10 valtuustopaikkaa.