Maanantai, 22.10.2018 
Anita, Anja
Maakunta

Lättähattu piipahti Joensuussa - Tiedätkö junan nimen alkuperän?

  • Arttu Koistinen
  • Lukijan kuva: Teemu Saukkonen

Keitele-Museon niin sanottu lättähattujuna käväisi Joensuussa lauantaina.

Juna lähti Jyväskylästä kello 6.09 ja saapui muun muassa Viinijärven ja Ylämyllyn kautta Joensuuhun kello 12:n jälkeen.

Paluumatkalle juna lähti puksuttelemaan kello 14 aikoihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Meitä oli kaiken kaikkiaan junassa noin 175. Koko matkan kyydissä olevia rautatieharrastajia oli tusinan verran, liikennepäällikkö Aimo Kääriäinen, 66, kertoo.

- Museojunissa on aina hyvä tunnelma. Varsinkin kun aurinko paistaa.

Tekniset takaiskut vaivaavat joskus museojunia. Tänään pulmilta vältyttiin, Kääriäinen kiittelee Lievestuoreen kohdalla.

Kääriäisen mukaan juna on käynyt Joensuussa nyt neljä kertaa. Lättähattu tekee vuosittain noin viisitoista reissua Suomessa.

Kyseinen junatyyppi tuli liikenteeseen vuonna 1954, Kääriäinen valottaa.

- Meidän vanhin vaunu on vuodelta 1958 ja uusin vuodelta 1962. Vaunut on valmistettu Tampereella.

Tiedätkö mistä nimi lättähattu on peräisin? Kääriäinen kysyy. Ja vastaa:

- 1950-luvulla kapinoivat nuoret lyttäsivät huopahattunsa, joten heitä kutsuttiin lättähatuiksi. Kun tätä junaa verrattiin muihin matkustajajuniin, se oli matalampi. Niinpä se sai nimen lättähattu.