Torstai, 29.6.2017 
Petri, Pekka, Petra
Maakunta

Jätekukko tukee biojätteen lajittelua veloituksettomin biopussein

  • Karjalainen
  • Pertti Meriläinen
Arkistokuva Arkistokuva
Biojätteen erilliskeräyksessä mukana olevat kotitaloudet saavat mahdollisuuden tilata veloituksetta biopusseja lajittelun avuksi noin vuoden tarpeiksi, Jätekukko tiedottaa.

Kevään biopussijakelun tilausohjeet postitetaan koteihin toukokuussa viikosta 20 alkaen.

Kotiin postitettavan tilausohjeen mukana kotitaloudet saavat yhden näytepussin.

Jätekukon mukaan kätevimmin biopussien tilaus onnistuu tilaajan tiedoin esitäytetyllä verkkolomakkeella.

Biopusseja voivat tilata kotitaloudet, jotka ovat mukana biojätteen erilliskeräyksessä. Pusseja voivat tilata myös biokimppojen osakkaat.

- Erilliskeräyksellä tarkoitetaan biojätteen lajittelua ja keräämistä kiinteistön jätetilassa olevaan keräysastiaan, jonka tyhjentää biojätettä keräävä jäteauto, selventää Jätekukon palvelupäällikkö Piia Moilanen.

Tilausmahdollisuus tarjotaan koko Jätekukon toimialueella yhteensä 62 000 kotitaloudelle. Biopussijakelu on jaettu kahteen osaan.

Kevään jakelussa ovat mukana koko Jätekukon toimialueelta kaikki biojätteen erilliskeräykseen 25. huhtikuuta mennessä liittyneet kotitaloudet, lukuun ottamatta Kuopion postinumeroaluetta 70100-70870.

Biojätteen erilliskeräyksessä biojätteet on hyvä pakata käyttömukavuuden ja keräysastian suojaamisen takia.

Biohajoavien pussien lisäksi pakkaamiseen voi käyttää myös paperipussia tai sanomalehdestä taiteltua pussia.

- Kotikompostoriin biojätteen voi tyhjentää suoraan keittiössä käytössä olevasta keräysastiasta, eikä biohajoavat pussit ole välttämättömiä. Muun muassa tämän vuoksi biopussien tilausmahdollisuus ei koske kompostoivia kotitalouksia, kertoo Moilanen.

Jätekukko kuljettaa erilleen lajitellun ja kerätyn biojätteen Kuopion Biotehtaalle, jossa jätteistä erotetaan kaasu ja arvokkaat ravinteet suljetussa prosessissa.