Tiistai, 12.12.2017 
Tuovi
Maakunta

Koirat lievittivät opiskelustressiä Joensuun kampuksella

  • Anni Lampinen
  • Marko Puumalainen
Heidi Hongisto (kuvassa keskellä) teki ISYY:n Hyvinvointiviikon koira-miitissä tuttavuutta myös Benny-collien kanssa. Heidi Hongisto (kuvassa keskellä) teki ISYY:n Hyvinvointiviikon koira-miitissä tuttavuutta myös Benny-collien kanssa.

- Tämä on niin hyvä idea, tällaisia tempauksia pitää ehdottomasti järjestää toistekin. Ihan tunnen kuinka verenpaine laskee, hehkuttaa 21-vuotias yliopisto-opiskelija Heidi Hongisto rapsutellessaan shetlanninlammaskoira Riimaa Joensuun kampuksen piha-alueella.

Riima ja yhdeksän muuta koiraa lievittivät torstaina opiskelijoiden syysstressiä osana Itä-Suomen yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) Hyvinvointiviikkoa.

Monille koirasta haaveilevalle opiskelijalle ISYY:n ja Pohjois-Karjalan Seurakoirat PoKS ry:n järjestämä koira-miitti toimi erinomaisena korvikkeena omalle lemmikille.

- Meillä on kotona lapinkoira, ja nämä sheltit ja muut pitkäkarvaiset koirat tuovat niin mieleen oman koiran, Hongisto huokaa.

Koirien ja niiden omistajien ympärillä kävi neljän tunnin ajan kova kuhina karvakavereiden saadessa nauttia täysin rinnoin huomiosta ja silityksistä. Osa opiskelijoista oli matkalla luennoille ja tentteihin pysähtyessään rapsutuspaussille, mutta jotkut myönsivät tulleensa yliopistolle pelkästään koirien vuoksi.

- Itse asiassa minullakin oli tänään vapaapäivä, tulin pistäytymään ihan vain koirien takia, Hongisto naurahtaa.