Torstai, 23.11.2017 
Ismo
Maakunta

Rääkkylässä tehdään kransseja

  • Karjalainen
  • Juha Inkinen
Suomen juhlavuoden kampanja pyörähtää käyntiin myös Rääkkylässä. Tavoitteena on valmistaa kaikkien sankarivainajien haudoille havukranssit.

Rääkkylässä kransseja tehdään ohjatusti torstaina 16. marraskuuta kello 10-16 ja perjantaina 17. marraskuuta kello 12-18 Halosen joulupuodin tiloissa Kinnulantie 2:ssa.

Mukaan voi ottaa havunoksia ja pihdit tai leikkurit. Valmistusmateriaalia on myös valmiina.

Tiloihin mahtuu kerrallaan noin 6-8 henkilöä, joten kransseja voi valmistaa myös omalla talkooporukalla tai tehdä niitä vaikka kotona. Kransseja tarvitaan yhteensä 182 kappaletta.

Kranssin koko on noin 25-30 senttiä ja keskellä on halkaisijaltaan noin 7 sentin reikä, johon mahtuu kynttilä.

Valmiita kransseja voi toimittaa talkoiden aikana puodille.

Kranssit toimitetaan itsenäisyyspäiväksi sankarivainajien haudoille. Lions Club Rääkkylä sytyttää kynttilät. Kynttilät haudoille kustantaa Rääkkylän Yrittäjät. Kranssitarvikkeita lahjoittaa Karjalanruusun Markku Halonen ja Puhoksen puutarhan Kaisu Kiiskinen.