Perjantai, 25.5.2018 
Urpo
Maakunta

Ylämyllylle nousee 5 500 neliön liikekeskus - kaikki tilat jo vuokrattu

  • Aaro Virolainen
  • Marko Puumalainen
Ylämyllyn uuden liikekeskuksen työmaa elävöittää taajamaa. Ylämyllyn uuden liikekeskuksen työmaa elävöittää taajamaa.

Liperin Ylämyllyn 5 500 neliön liikekeskuksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan, ja kaikille tiloille on jo vuokralaiset.

Noin kahdeksan miljoonan hanketta vetävä kauppias Matti Naumanen toteaa olevansa tilanteeseen tyytyväinen. Tulijoita kasvavan taajaman kauppakeskukseen olisi ollut enemmän, vaikka koko kasvoi.

Uuden konseptin Tokmanni saa 2 300 neliötä, minkä lisäksi kaupalle tulee 500 neliön puutarhamyymälä. Liperin kirkonkylän Tokmanni jatkaa, vaikka Ylämyllylle nousee maakunnan toiseksi suurin Tokmanni Joensuun Raatekankaan myymälän jälkeen.

Ylämyllyn K-Marketin kauppiaat siirtyvät uuteen liikekeskukseen nykyisistä tiloistaan. Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen kertoo, että kaupan tilat kaksinkertaistuvat muutossa.

- Lisäneliöt mahdollistavat huomattavasti nykyistä laajemmat valikoimat. Samalla kaupasta tulee uuden konseptimme mukainen.

Liikekeskukseen tulee myös Osuuspankki, Heinosen leipomo, apteekki, kiinteistönvälitys ja tilitoimisto.

Työmaan vastaava mestari Jukka Rissanen liperiläisestä Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:stä uskoo, että heidän puolestaan alkaa olla aika valmista toukokuun alkupuolella, minkä jälkeen yritykset aloittavat kalustamisen. Rakennustyöt alkoivat lokakuun alussa, joten aikataulu on ollut ripeä.

Tien toiselle puolelle Ylämyllyn Shellille on valmistumassa laajennus Burger Kingin tarpeisiin. Ravintola on määrä avata 6. maaliskuuta.

Lisää aiheesta Karjalaisen tilaajille kuvagallerian kera:

Ylämyllyn liikekeskus valmistuu ripeässä aikataulussa