Keskiviikko, 12.12.2018 
Tuovi
Maakunta

Areenan kattojupakkaan halutaan lopullinen ratkaisu - oikeustoimetkin mahdollisia

  • Marita Jalkanen
  • Jarno Artika
Joensuun kaupunki haluaa lopullisen ratkaisun kautta aikain vuotaneen Areenan katon ikuisuusongelmaan.

Kaupunginhallituksen on maanantaina määrä päättää ehdotuksesta, jonka mukaan kaupunki harkitsee jopa oikeustoimia, jos Areenan rakentaneelta rakennusliikkeeltä ei saada kauan odotettua korjausesitystä eikä asiassa päästä sopimukseen.

Aikaa korjausesityksen toimittamiselle annettaisiin vappuun. Viimeisimmässä vaiheessa rakentajan toimenpiteitä on odoteltu reilu vuosi ilman tulosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Areenan vesikaton vuoto-ongelmat jatkuvat. Syyskesästä vuodenvaihteeseen Tilakeskukselle on tehty ainakin neljä vuotoilmoitusta.

Kaupungin johto neuvotteli asiasta YIT Rakennus Oy:n kanssa marraskuussa 2016, jolloin sovittiin, että kaupunki saa ehdotuksen vesikatteen korjauksista viimeistään alkuvuodesta 2017. Korjausehdotusta kaupungille ei ole tähän mennessä ilmaantunut.

Areena valmistui alkuvuodesta 2004. Vesikaton vuotamiseen liittyvät ongelmat ovat kestäneet koko monitoimihallin käyttöhistorian ajan.

Kun kattoa kesällä 2014 korjattiin, korjausta edeltävissä selvityksissä vesikatteesta löytyi 320 reikää.

Ongelmavyyhti siirtyy nyt uudelle organisaatiolle. YIT ja Lemminkäinen yhdistyivät helmikuun alussa.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa