Perjantai, 14.5.2021 
Tuula
Maakunta

Siun soten työntekijöistä 14 prosenttia kertoo tulleensa kiusatuksi - "Surullista ja tuntuu pahalta"

  • Saija Kauhanen
  • Mikko Makkonen
Siun soten työntekijät kertovat, että kiusaaminen on ilmennyt esimerkiksi siten, etteivät toiset työntekijät auta hyvin raskaiden potilaiden nostamisessa. Siun soten työntekijät kertovat, että kiusaaminen on ilmennyt esimerkiksi siten, etteivät toiset työntekijät auta hyvin raskaiden potilaiden nostamisessa.

Viime vuonna Työterveyslaitoksen (TTL) ja Siun soten yhteistyössä toteuttama työhyvinvointikysely kertoo ikäviä asioita kuntayhtymän työilmapiiristä. Peräti 14 prosenttia henkilöstöstä eli joka noin joka seitsemäs työntekijä kertoo olleensa työpaikkakiusaamisen kohteena. Heistä vain kolmasosa ilmoitti tapauksesta eteenpäin.

Kyselyyn vastasi 4 974 työntekijää eli 70 prosenttia kaikista. Siun sotella työskentelee yhteensä noin 7 000 työntekijää.

Siun soten henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen pitää kiusaamislukuja huolestuttavina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Onhan tämä surullista ja tuntuu pahalta. Tietooni on tullut paljon kiusaamistapauksia viime vuonna. Niihin on jo puututtu.

Useissa tapauksissa kyse on monen vuoden takaisista tapahtumista, eli kiusaaminen on alkanut jo edellisen työnantajan aikana.

Karjalaisen haastattelemat Siun soten työntekijät kertovat, että työpaikoilla on ollut esimerkiksi porukasta eristämistä ja kiusaamista niin, ettei toista auteta hyvin raskaiden potilaisen nostamisessa.

Viime viikolla koko Siun soten henkilöstölle jaettiin toimintaohje työpaikkakiusaamisen tunnistamiseksi ja ehkäisemiksi. Myös esimiehet, joita on kuntayhtymässä 400, saavat koulutusta aiheesta.

Aiheesta lisää Karjalaisen tilaajille:

Siun soten työhyvinvointikysely kertoo ikäviä asioita työilmapiiristä

Siun soten kiusattu työntekijä kertoo: "Esimiehet haukkuivat minua säälittäväksi olennoksi"

Kiusattu vaihtoi sairausloman jälkeen tehtäviä: "Kohtelu oli jäätävää; minusta haluttiin vain kylmästi eroon"

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi