Tiistai, 25.9.2018 
Kullervo
Maakunta

Kolumni: Kuntaliitosko tappoi vai saammeko katsoa peiliin?

Kuntaliitosten sanotaan tappavan kirkonkylät. Hiljaista monissa onkin, niin myös Hammaslahdessa. Mutta niin kuin Hammaslahdenkin, monen kylän hiljeneminen alkoi jo paljon ennen kuntaliitosta. Jos ei olisi alkanut, kuntaliitostakaan tuskin olisi tarvittu.

Listasin palveluja, joita Hammaslahdesta on lähivuosien ja -vuosikymmenten kuluessa kadonnut: rautatieasema, paikallislehti, huonekaluliike, kenkäkauppa, vaatekaupat, rautakauppa, motelli-ravintola, jokunen baari, kolmas ruokakauppa, pyöräliike, suutari, kirpputori, ompelimo... Lista ei valitettavasti taida olla kattava.

Osa yrityksistä yritti vähän aikaa, osalla oli lopettaessaan takana pitkä ja menestyksekäs historia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rautatieasema oli Hammaslahdelle kirkkoakin merkittävämpi. Pyhäselässä asioitiin asemalla, ei kirkolla.

Toki palveluita on vieläkin, mutta ne ovat nimenomaan palveluita: kampaamoita, fysioterapioita, jalkahoitola, pienkonekorjaamo. Jotain kuvastanee se, että hautaustoimistoja on kaksi, mutta toisaalta sekin, että apteekki pärjää mutta hautaustoimessa ei Hammaslahdessa ole vielä kovin vilkasta.

Kodinkoneliike on erikoisuus. Pitsaa saa paitsi pitseriasta myös läheisiltä huoltoasemilta. Pankeista toinen loppuu nyt, mutta postin, Alkon ja Matkahuollon palvelut saadaan yhden luukun periaatteella.

Julkiset palvelut ovat kaupungin palvelupisteessä – kunnantalo pantiin viime syksynä kuoppaan.

Lienenkö paikallislehdestä jäävi kirjoittamaan, koska olin Kiihtelys-Pyhäselkä Lehden päätoimittaja 80-luvun puolivälissä. Paikallislehdelle lopullisen kuoliniskun antoivat ilman muuta kuntaliitokset, mutta heiveröistä oli jo kauan ennen sitä.

Matalan uutiskynnyksen paikallislehteä tarvittaisiin kyllä. Viimeksi puute tuli mieleen viikko sitten.

Nuorisoseuran talolla Arto Pippuri järjesti yhteislauluillan. Edelliseen unohdin mennä, ja niin oli moni muukin, sillä paikalla oli ollut kymmenkunta hammaslahtelaista. Viime pyhänä meitä oli kuusi laulamassa iskelmiä vuosien varrelta.

Ehkä meitä laulajia olisi ollut enemmän, jos paikallislehti olisi tehnyt jutun edellisestä lauluillasta? Kuka tietää. Mutta kolmatta iltaa ei tule, kun ei kerran kiinnosta.

Kerkeästi valitamme, ettei kylillä järjestetä kokoontumisia eikä tekemistä. Sitten kun järjestetään, ketään ei kiinnosta. Palvelujen puutettakin valitetaan, mutta kun yrittäjä yrittää, asiakkaita tuskin näkyy ilmaisten tervetuliaiskahvien jälkeen.

Onko se siis kuntaliitoksen, kaupungin vai kenen vika, ettei ole tekemistä, palveluita eikä elämää? Sanoisin, että ihan se on meidän itsemme vika. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Olisiko itsenäisenä kuntana paremmin?

Kuntaliitoksen jälkeen lopettanut lounaskahvila ehkä toimisi, mutta mitä muuta olisi jäljellä? Vaikea keksiä.

Tekohengittämistä se olisi ollut, eikä kustannustensa väärti.