Perjantai, 17.8.2018 
Verneri
Maakunta

Kolumni: Pois luutuneet asenteet, ja reippaasti päin uusia tuulia

Sulje silmäsi ja katso, mitä näet, kun ajattelet maataloutta. Minä näen peltoja, isoja ja pieniä. Pääosa ruuastamme tuleekin sieltä, ja nimenomaan isoilta pelloilta. Koska ruokaa tuottaa enää muutama prosentti suomalaisistakin, isoille pelloille ei ole vaihtoehtoa.

Mutta ruokaa tuotetaan nykyisin paljon muuallakin kuin pelloilla, kasvihuoneissa ja kotipihan pottumailla. Kokonaisuuden kannalta muu on näpertelyä, mutta yhä merkittävämpää näpertelyä.

Viime aikoina esillä on ollut monia vaihtoehtoisia paikkoja ja tapoja tuottaa ruokaa. Ehkä se ei ole sattuma vaan osoitus kehitystyöstä tai ainakin -uskosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tyrnävän Siemenperunakeskus onnistui kasvattamaan perunoita ilmajuurissa eikä maassa jo muutama vuosi sitten. Keksintö on ollut taas viime aikoina uutisissa.

Kätevää! Perunannosto ei ole enää multaista kyykkimistä, vaan perunat voidaan poimia suorin jaloin ja panna kattilaan jynssäämättä. Tuleekohan siemenperunan kasvatukseen kehitetystä menetelmästä joskus valtavirtaa?

Hortidaily-sivustolta luin Tokiossa käytöstä poistuneesta tunnelista ja sen uusiokäytöstä. Maanpinnan alapuolelle, aivan miljoonakaupungin liepeelle rakennetaan vihannesfarmia, jonka on tarkoitus kahden vuoden päästä tuottaa 5 000 salaatinkerää ja muita vihanneksia joka päivä. Siis joka päivä!

Homma on jo käynnissä, ja massatuotannon alkaessa viljelmä aiotaan viedä aina 800 metriin maanpinnan alapuolelle asti.

Jostain olen lukenut myös vajaakäyttöisen parkkihallin sivubisneksestä: sielläkin viljellään vihanneksia yltömatkan päässä kuluttajien ruokapöydistä.

Viherkatot ja viherseinät eivät ole mikään uutuus. Myös Suomessa niitä alkaa jo olla, ja pääkaupunkiseudun kaavamääräykset suosivat niitä. Sammalkattojen lisäksi suunnitelmissa on niin ketokattoja kuin hyöty- ja koristekasviviljelmiä.

Laboratorio-oloissa tehtävästä keinolihasta voisi olla moneksi, mutta vieläkin pidemmälle ollaan pääsemässä. Suomessa kehitetään sähköstä ja hiilidioksidista yksisoluproteiinia eläinten ja ihmisten ravinnoksi.  Koska kaikki raaka-aineet saadaan ilmasta, ruokaa voidaan tuottaa missä tahansa, missä on uusiutuvaa energiaa, kuten aurinkoa: kontissa takapihalla tai keskellä aavikkoa (Lappeenrannan yliopisto, tiedote).

Sirkat ruokana ovat jo tuttua kauraa. Nyt pohditaan, voisiko koiria tarhata ruuaksi. Miksei?

Kiinalaiset purkivat Schaumanin lastulevytehtaan koneiston 90-luvulla Joensuussa. Heillä oli omat kokit.

Joku soitti minulle. Hän pahoitteli, ettei Suomesta saa hyvää lihaa, ei koiraa laisinkaan. Hän oli kuullut kuitenkin, että täällä on kettutarhoja, ja kysymys kuuluikin, tiedänkö, myytäisiinkö sieltä lihaa.

Arvelin, ettei myytäisi, mutta nyt ajatellen: Miksei?