Perjantai, 24.1.2020 
Senja
Maakunta

Kolumni: Mitä yhteistä on haapanalla ja Odysseuksella?

  • Kimmo Nevalainen

Muutama aika sitten ruotsalainen räppäri Avicii kuoli 28-vuotiaana. Maailma suri ja kohisi. Myönnän, en ollut koskaan hänestä kuullutkaan tai ainakaan kiinnittänyt huomiota.

Facebook-kaveri kirjoitti muistojaan siitä, kuinka oli vuonna 1993 innoissaan mennyt kioskille ostamaan erästä Marvel-sarjakuvalehteä. Kirjoittaessaan hän odotti malttamattomasti, jotta pääsisi katsomaan Infinity Wars -elokuvan, jonka tarina alkoi kyseisestä lehdestä.

Juupa. En ole lukenut enkä katsonut.

Esimerkit saivat miettimään, mitä yleissivistys itse asiassa on.

Kyllä minä esimerkiksi sen tiedän, että Arnold Schönberg sävelsi Verklärte Nacht -teoksensa ennen dodekafonia-kauttaan. Se dodeka taas on kreikkaa ja tarkoittaa 12.

Mutta ovatko nämä esimerkit yleissivistystä?

Yleissivistystä on minun mielestäni se, että tietää maapallon kiertävän aurinkoa eikä päinvastoin. Mutta pitääkö vielä osata luetella, missä järjestyksessä planeetat auringon ympärillä pörräävät ja että Maa on Venuksen ja Marsin välissä? Menikö jo nippelitiedon puolelle?

Yleissivistystä on se, että ymmärtää maapallon olevan vanhempi kuin 6 000 vuotta ja että Raamattu ei ole biologian oppikirja.

Yleissivistystä on se, että tietää mikä on haapa ja mikä on haapana. Mutta kun haapanan latinalainen nimi on Anas penelope, mistä siihen putkahtaa se Odysseuksen vaimon nimi?

En tiedä. Sehän meille kyllä on kerrottu, että kun ukko huiteli maailmalla, Odysseus siis, Penelope kutoi mattoa päivät ja purki sitten yöt kättensä jälkiä.

Yleissivistys on toki määritelty. Vuoden 1983 kunnianarvoisa Spectrum-tietosanakirja kertoo, että yleissivistys on ”ne kasvatuksen antamat ja koulussa opitut tiedot ja taidot sekä hyvät tavat, jotka muodostavat kansalaisen yleisluonteisen pohjasivistyksen erotukseksi ammattisivistyksestä”.

Maailma on muuttunut 35 vuodessa järkyttävän paljon ja muuttuu edelleen. Tieto elää kirjoissa, mutta tuona aikana se on suorastaan räjähtänyt joka suuntaan ja erilaisille alustoille niin kuin nykyään hienosti sanotaan.

Ihminen tarvitsee nykyään normaalista elämästä selviytyäkseen aivan toisenlaisia taitoja kuin 1980-luvulla. Tietosanakirjan määritelmä pitää epäilemättä osittain paikkansa edelleen, mutta yhtä hyvin voisi väittää, ettei yleissivistyksen sisältö ole sama silloin ja nyt.

Miksikö? Janne Saarikivi on sen Ultra Bran Laulu asioista -biisissä tiivistänyt: maailma on asioita pullollaan.

Konkreettisia Esson baareja ei enää valitettavasti ole. Niissä oli aina lopullinen tieto kaikenmaailman asioista, mutta se tieto levisi aika suppealle alueelle ja aiheutti huomattavasti vähemmän vahinkoa kuin nykyään. Nyt ne baarit ovat netissä, ja lopputulos on usein katastrofi.

Netissä on niin sanotusti havaittavissa yleissivistysvajetta.

Siihen nähden on lohdullista, että yleissivistystä on Spectrumin mukaan jo sekin, kun tervehtii työkaveria aamulla eikä luimistele seiniä päin.

Toisaalta hyvinkin yleissivistystä on myös sen myöntäminen, ettei tiedä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa