Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Maakunta

Kolumni: Rouva Cheng ja puhtaat sileät dollarit

  • Kimmo Kirves
Aika tarkalleen kuusi vuotta sitten rouva Cheng päätti rakennuttaa talon, jota vuokrata. Tuolloin Kambodžan pääkaupunkiin oli jo virrannut avustusjärjestöjä, jotka tarvitsivat työntekijöilleen turvallisia asuntoja. Korkeiden muurien ympäröimiä kalliisti rakennettuja lähiöitä uima-altaineen ja huoneistohotelleja kattoterasseineen nousi parhaimmille paikoille keskustaan ja joen rantaan. Autokaupat ja ravintolat lisääntyivät. Vanhoja liikehuoneistoja jyrättiin maan tasalle, ja tilalle ilmestyi kiiltävän teräksen ja lasin hohtoisia kahviloita tai vaikkapa italialainen jäätelöbaari.

Viisas taloustieteilijä oli jo haistanut rakentamisen ylikuumenneen tilan, mutta rouva Chengin nenään tuoksuivat vain puhtaat sileät, isot dollarit, joilla vuokra maksettaisiin suoraan hänen käsilaukkuunsa.

Talohankkeen teki mahdolliseksi Chengin aviomies ja hänen työpaikkansa valtion virastossa. Se mahdollisti edullisen tonttikaupan, talon sisustukseen tarvittavan ruusupuun ja oikaisi monta käytännön mutkaa rakennusmateriaalien hankinnassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tyhjä tontti löytyi Phnom Penhin etelälaidalta, pienen rauhallisen kadun nro 41 varrelta, jossa talot olivat pääosin vanhoja kaksikerroksisia. Rouva Cheng käveli kermanvaaleat hansikkaat käsissään kadunpätkän kahteen kertaan, ja niin syntyi päätös nelikerroksisesta kivitalosta.

Perinteisen tavan mukaan rakennusmiesten porukka perheineen muutti tontille telttoineen ja kattiloineen, ja tonttia kiertävä muuri alkoi nousta. Muurin tasaiseen yläpintaan ei upotettu teräviä lasikiiloja vaan siihen kiinnitettiin piikkilankakehää, joka muodosti tunnelin. Eikä kulunut montaakaan päivää, kun lähitalojen kulkukissat liittivät sen metsästysreviiriinsä

Rakentaminen vei vuoden, ja eniten harmaantuivat sähkömiesten ohimot, koska rouva Cheng oli erityisen mieltynyt valaistukseen. Ensimmäisten kolmen kerroksen huoneet olivat korkeita kuin palatsissa, ja monimutkaisiin sisäkattorakenteisiin upotettiin lukuisa määrä värivaloja luomaan tunnelmaa.

Onneksi vanhin sähkömies sai rouvan muuttamaan päätöksensä talon julkisivun ja parvekkeiden valaisusta. Punahehkuisena rakennus olisi eittämättä näyttänyt ilotalolta.

Talon valmistuttua porttiin kiinnitetyn vuokrailmoituksen huomasi kaksi suomalaisen kehitysjärjestön työntekijää. He olivat kyllästyneet hotellielämään, ja päätöstä vauhdittivat myös mahdollisuus järjestää toimistotilat saman katon alle sekä heidän viehtymyksensä puutarhan pitoon.

Saamistaan vuokratuloista innostuneena rouva Cheng neuvotteli pankista uuden lainan seuraavaa taloaan varten. Koska Chengin innokkuus sisälsi suuren määrän puhdasta ahneutta, meni kokeneen pankkivirkailijan huomio siitä, etteivät kaikki ulkomaalaiset viihdy laitakaupungilla, hän korviensa ohi.

Kun ensimmäisten vuokralaisten kolmen ja puolen vuoden työkomennus päättyi, muutti saman järjestön uusi työntekijä perheineen jatkamaan vuokranmaksua. Se helpotti rouva Chengin orastavaa ahdinkoa, sillä toinen vuokratalo oli yhä tyhjillään.

Mutta suomalainen perhe ei alun perinkään asuisi kolmea vuotta talossa. Itse asiassa heti, kun vuosittainen vuokrasopimus raukeaisi, he siirtäisivät kotinsa kätevämpään huoneistohotelliin.

Niin koitti päivä muuttomiesten tulla. Ylimmän kerroksen toimistokalusteet saatiin portaikon seiniä rikkomatta kuorma-auton lavalle, ja se tuli täyteen keittiökalusteista, astioista, sohvanosista, mappilaatikoista ja kirjoista, jotka matkasivat edulliseen toimistohuoneeseen.

Talon pihalla olivat enää matkalaukkupino ja koristekasvit, kun vuokraemäntä saapui suorittamaan lopputarkastuksen.

Kun rouva Cheng huomasi pihalleen tulleen vanhan naisen, hänen hymyilevät kasvonsa kiristyivät. Naisen huomasi myös suomalainen perheenäiti, joka huusi iloisesti miehelleen yläkerran portaikkoon, että naapurin Tau on täällä.

Tuo mies olen sattumalta minä. Olin juuri raahaamassa lakanapinkkoja ja peittoja ja tyynyjä yläkerrasta. Ne lahjoittaisimme siivoojallemme Phallalle ja tuktuk-kuskillemme Tolalle.

Kiirehdin vaimoni ja rouva Chengin ohi pihalle, ja vanharouva Tau puristi lämpimästi käsivarttani. Silloin toivoin, etten unohtaisi hänen silmiensä loistetta koskaan.

Rouva Tau saisi pihan koristekasvit, enkä voinut olla huomaamatta, kuinka vuokraemäntämme kädet olivat puristuneet nyrkeiksi. Hän kihisi raivosta yrittäen samalla hymyillä. Cheng ei voinut käsittää, miksi lahjoitimme ylimääräiset tavaramme näille köyhille joutuessaan samaan aikaan maksamaan takaisin takuusumman, eikä seuraavista vuokralaisista ollut tietoakaan.

Saimme köytettyä isot matkalaukut tuktukin katolle, ja pienet mahtuivat syliimme. Niin rouva Cheng jäi lopulta yksin istumaan talonsa portaille, eikä hän huomannut äänettömästi pihamuurin piikkilangan välissä hiipivää siniharmaata kissaa.

Se oli selvinnyt tappeluistaan vähin vaurion ja ehjin silmin, ja huomattuaan portailla nyyhkivän naisen se pysähtyi kolmeksi sekunniksi. Se riittää tarkan huomion tekoon: täysin harmiton tapaus. Sitten kissa jatkoi kulkuaan muurin päähän, josta se ponnisti tuuhean mangopuun suojaan väijymään.

Kirjoittaja asui perheineen Kambodžassa vuoden 2017.