Torstai, 27.2.2020 
Torsti
Maakunta

Kolumni: Nimetön lappu, tuo kommunikoinnin jaloin muoto

Saavutin viime viikolla yhden suomalaisen naapuruuden merkkipaalun: sain nimettömän lapun postilaatikkooni. Tasaisella käsialalla kirjoitetussa lapussa minua kehotettiin siivoamaan takapihani.

”Takapiha ei ole kaatopaikka!” minua muistutettiin. Muutamasta kirosanasta ja huutomerkkien runsaasta määrästä päättelin, että naapurini oli pyöritellyt palautetta mielessään jo tovin, kerännyt sopivasti kiukkua ja lopulta purskauttanut sen paperille.

Ensireaktioni kirjelmään oli perinteinen viha. Lappu sai tuntea tämän ja päätyi pienenä silppuna roskiksen pohjalle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun kävelin postilaatikoltani kohti omaa lokeroani rivitaloyhtiössä, haudoin kostoa. Miten saan selville lapun lähettäjän? Pitäisikö minun teipata passiivisaggressiivinen vastaukseni kaikkien nähtäville omaan postilaatikkooni?

Sitten muistin olennaisen asian: en ole enää alakoululainen. Aikuisen ihmisen pitää kyetä nousemaan kiukkunsa yläpuolelle.

Naapurisotaan mukaan lähteminen voisi johtaa vain ikäviin vuosiin, vähitellen lisääntyvään katkeruuteen ja lopulta epätoivoiseen asuntokauppaan, kun olisin vihdoin saanut tarpeekseni. Päätin valita toisen tien. Kun jätin huomioimatta nimettömästä lapusta kumpuavan kiukun, huomasin, että sen ydinviesti oli täysin aiheellinen.

En ole viherpeukalo, ja viime kesien yritelmäni puutarhanhoidosta ovat epäonnistuneet totaalisesti. Kasvimaa toisensa jälkeen on kuollut, vain voikukka ja nokkonen tuntuvat menestyvän pihallani.

Syystyöt jäivät tekemättä ennen lumien tuloa, joten istutusruukut ja edellisvuoden kuolleet kasvit odottivat lumen alla. Talven aikana myös omat ja kyläilijöiden koirat olivat jättäneet jälkensä takapihalle, jonne ihminen ei lumivallin yli päässyt kävelemään.

Olipa pensasaitaa vasten nojailemassa vielä joulukuusen raatokin, jonka olin suunnitellut ottavani hyötykäyttöön jälleen yhdessä epätoivoisessa puutarhayritelmässäni. Kaiken kaikkiaan näky ei ollut kaunis, kun lumet sulivat. Naapurini oli siis ihan oikeassa. ”Siivoa pihasi!” oli täysin aiheellinen vinkki.

Jo samana iltana tein pihalleni sen, minkä haravan, harjan ja jätesäkin avulla pystyin. Seuraavana aamuna ajoin puutarhaliikkeeseen, lastasin auton peräkontin täyteen pihalaattoja ja jatkoin kaksi kesää käynnissä ollutta pihan laatoitusprojektia.

Jotain kertoo suomalaisesta kommunikoinnista, että asia piti hoitaa näin. Ajatus kasvotusten keskustelusta on meille pelottava, varsinkin jos aihe on ikävä.

Mieluummin haudomme kiukkua sisällämme jopa vuosia ja lopulta olemme niin vihaisia, ettemme voi olla hiljaa. Puramme vuosien ärsyyntymyksen lapulle, sujautamme sen naapurin postilaatikkoon – ja pahimmillaan saamme parannuksen sijasta aikaan lisää vihaa.

Toisaalta lappu osoittautui loistavaksi motivaatiokeinoksi. Salaa toivon, että seuraavaksi saisin kirjelmän, jossa muistutettaisiin ikkunanpesun, auton siivoamisen ja lenkkeilyn tärkeydestä. Nämäkin ovat projekteja, jotka ilman ulkopuolista muistutusta tuppaavat unohtumaan.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa