Torstai, 15.11.2018 
Janika, Janita
Maakunta

Valmisteltavan Siun seurakunnan alueella on 24 kirkkoa ja 45 hautausmaata

  • Matti Siippainen
  • Mikko Makkonen
Muun muassa Liperin seurakunta on mukana Siun seurakunnan valmistelussa. Muun muassa Liperin seurakunta on mukana Siun seurakunnan valmistelussa.
Siun seurakunnan kirkkovaltuustoon on tulossa 51 paikkaa. Paikat jaetaan niin, että jokainen seurakunta saa kaksi kiinteää paikkaa ja loput 25 paikkaa jaetaan jäsenmäärän mukaan.

Tällainen malli esiteltiin torstaina, kun Pohjois-Karjalan 13 seurakunnan eli Siun seurakunnan suunnitelma esiteltiin työntekijöille ja luottamushenkilöille.

Joensuun kuusi seurakuntaa sekä Heinäveden, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Outokummun, Polvijärven ja Tohmajärven seurakunnat ovat suunnitelleet yhteisen yhtymän perustamista. Tarkoitus on yhdistää seurakuntien talous ja hallinto. Aikaisintaan yhtymä toimisi vuonna 2020.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hankkeen pääneuvottelija Sami Lahtiluoma on selvittänyt, että alueella olisi 45 hautausmaata, 24 kirkkoa, yli 2 800 hehtaaria metsää ja kahdeksan leirikeskusta.

Seurakuntien talouslaskelmat tulevat hankkeen työryhmän käsittelyyn elokuussa.

Neuvotteluissa keskustelua on tähän asti herättänyt erityisesti työntekijöiden liikkuvuus isossa yhtymässä, veroprosenttien yhtenäistäminen ja omaisuuden siirtyminen yhtymälle.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa