Maanantai, 25.6.2018 
Uuno
Maakunta

Joensuun vaneritehdas juhlii satavuotiasta historiaansa heinäkuussa avoimilla ovilla - Suomen toiseksi vanhin toiminnassa oleva vaneritehdas

  • Olli Sorjonen

UPM juhlistaa Joensuun vaneritehtaan satavuotistaivalta heinäkuun 4. päivänä Joensuun vaneritehtaalla järjestettävällä avoimet ovet –tapahtumalla. Elokuussa istutetaan puolestaan satavuotiskoivikko. Vuonna 1918 käynnistetty tehdas on Suomen toiseksi vanhin edelleen toiminnassa oleva vaneritehdas.

Suomen vanhin vaneritehdas on UPM:n Jyväskylän Säynätsalon tehdas. UPM Jyväskylän vaneritehtaalla juhlittiin vanerinvalmistuksen 100-vuotistaivalta vuonna 2014.

- Joensuun vaneritehtaalla on ollut alusta lähtien tärkeä rooli alueen väestön toimeentulolle ja sitä kautta hyvinvoinnille. Nykyään vanerituotannossa työskentelevien 170 henkilön lisäksi tehdas työllistää välillisesti alihankinnan, raaka-aineen hankinnan ja kuljetusten kautta noin viisinkertaisen määrän henkilöitä, tiedottaa tehtaanjohtaja Kimmo Wilska.

- Toiminnan alkuaikojen teelaatikoista on siirrytty valmistamaan vanerikomponentteja LNG-tankkereihin sekä rekkojen perävaunuihin.

Avoimet ovet -tapahtumassa esitellään kiinnostuneille tehtaan toimintaa, tuotteita sekä loppukäyttökohteita.  Tehdaskierroksen ikäraja on kuusi vuotta.

Nähtävillä on tehtaan paloauto ja tukkikuormaaja sekä puunkorjuussa käytettävä harvesteri eli monitoimikone. Tehtaan historiaan ja nykyaikaan pääsee tutustumaan valokuvanäyttelyssä, joka pystytetään rekan peräkärryyn, jossa lattiamateriaalina käytetty pinnoitettua WISA-koivuvaneria.

Myös UPM Metsän väki on mukana kertomassa puunhankintaan ja metsänhoitoon liittyvistä asioista.

Sirkkalassa Pielisjoen rannalla vanerintuotanto alkoi sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918.

Vuonna 1923 tehdas siirtyi Schauman-yhtiön vaneritehtaiden joukkoon ja vuonna 2004 UPM:n omistukseen.

Nykyään Joensuun tehdas on yksi kuudesta UPM:n vaneritehtaista Suomessa ja siellä valmistetaan pinnoitettua ja pinnoittamatonta WISA-koivuvaneria pääasiassa LNG-laivojen sekä rekkojen ja perävaunujen komponenteiksi.

Tehdas työllistää 170 henkilöä. Voimalaitoksen ja viilun jatkamislinjan modernisointityöt aloitettiin tänä keväänä.