Sunnuntai, 21.10.2018 
Ursula
Maakunta

Pielisen messuilla ensimmäisenä päivänä 2000 hengen yleisö - Paikalla lähes 60 näytteilleasettajaa

  • Jaakko Pikkarainen
  • Jaakko Pikkarainen
Uittopuomin kuusista sidoslenkkiä vääntämässä Jaakko Saaristo (vas.), Saku Mikkonen ja Veijo Saaristo. Uittopuomin kuusista sidoslenkkiä vääntämässä Jaakko Saaristo (vas.), Saku Mikkonen ja Veijo Saaristo.

Yhdeksännet Pielisen messut alkoivat eilen erinomaisissa oloissa. Messupäällikkö Pekka Ollilainen kertoi tapahtuman ensimmäisen päivän menneen kaikinpuolin odotusten mukaisesti.

– Väkeä kävi odotetusti eli lähes 2 000 henkilöä, Ollilainen tuumi. Lieksaa, Nurmesta ja Valtimoa kiertävä tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäisen kerran Riverian Valtimon yksikön tiloissa ja piha-alueella.

Riveria onkin hyvin näyttävästi esillä tapahtumassa. Ollilainen toivoi tämän näkyvän siihen opiskelemaan hakeutumisessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Puitteet sopivat erinomaiset myös suurempien tapahtumien järjestämiseen, Ollilainen arvioi. Näytteilleasettajia on noin 60, ja lisäksi yleisölle on erilaisia ohjelmatapahtumia.

Lauantain ohjelmasta vastasi Valtimon yrittäjäyhdistys, sunnuntaina Nurmeksen yrittäjät tekee sen.

Messupäällikkö kertoi kierrelleensä näytteilleasettajien keskuudessa ja tiedustelleensa päivän kulkua.

Hänen mukaansa näytteilleasettajat olivat tyytyväisä päivän antiin. Niin myös valtimolainen Juha Haverinen.

– Olen ihan tyytyväinen, Haverinen tuumi.

Vaimo jäi hoitamaan perheen kauppapuutarhan kukkamyyntiä ja mies lähti markkinoille. Tällä kertaa pesuaineet ovat artikkeleina.

– Valtimolaisia, nurmekselaisia, lieksalaisia ja kaukaisimmat ovat kotoisin Helsingistä, Haverinen mainitsi päivän asiakkainaan.


Lapsille oli omaa ohjelmaansa. Pomppulinnassa rohkeimmat kävivät tekemässä voltteja, ja kahdelle ponille riitti pieniä ratsastajia koko päiväksi.

– Ponit ovat saaneet olla koko ajan liikkeellä, ja ne ovat olleet siitä tyytyväisiä, Marianne Okkonen kertoi.

Nuorimmat shetlannin- ja saksanratsuponeilla ratsastaneista ovat vain kaksivuotiaita.

Helteisessä säässä viileä sisätilat eivät houkutelleet enemmälti yleisöä maaseudun elinkeinoelämää pohdiskelleeseen seminaariin.

Sen sijaan Jaakko Saariston tukkilaisperinneyhdistys sai järven rantaan toista sataa katsojaa entisiin taitoihin tutustumaan.