Lauantai, 22.9.2018 
Mauri
Maakunta

Raatekankaan uusi liittymä avataan liikenteelle keskiviikkoiltana - päällystystöistä muutoksia liikenteeseen vielä seuraavillakin viikoilla

  • Anni Kuittinen
  • Mikko Makkonen
Keskiviikkoillasta alkaen liikenne kulkee etelä-pohjoissuunnassa keskellä olevia kaistoja pitkin, joiden päällystystyöt olivat kesken vielä kuvanottohetkellä toukokuussa. Keskiviikkoillasta alkaen liikenne kulkee etelä-pohjoissuunnassa keskellä olevia kaistoja pitkin, joiden päällystystyöt olivat kesken vielä kuvanottohetkellä toukokuussa.

Joensuussa Raatekankaan eritasoliittymätyömaa on edennyt siihen vaiheeseen, että valtatie 6 avataan liikenteelle huomenna illalla keskiviikkona 20.6.

Tämän myötä Joensuun ja Kontiolahden suuntaan ajetaan siis jatkossa suoraan eritasoliittymän uusia kaistoja pitkin, eikä enää kierretä liikenneympyrän kautta.

Liikenne kulkee aluksi kaksikaistaisena, eli molempiin kulkusuuntiin on käytössä vain yksi kaista. Nopeusrajoitus alueella on edelleen 40 kilometriä tunnissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Työmaalta pyydetään, että autoilijat kiinnittävät muuttuviin liikennejärjestelyihin erityistä huomiota.

Raatekankaan työmaan ramppien ja kiertoliittymän päällystystöitä tehdään edelleen juhannuksen jälkeisillä kahdella viikolla. Ramppeja suljetaan päällystystöiden vuoksi yksi kerrallaan yöajaksi, noin kello 21-06.

Liikenne kulkee tuona alkana vaihtuvien väliaikaisten reittien kautta Raatekankaalle ja Salpakankaalle.