play

Nuorten yrittäjyysleirin saldona sähköisiä oppikirjoja sekä apua syrjäytyneille nuorille - kuvagalleria

Karjalainen

Polvijärven lukiolla riitti oppilaita lauantaiyönäkin, kun lukio järjesti yhdessä Outokummun, Juuan ja Nurmeksen lukioiden kanssa noin vuorokauden mittaisen Nuori yrittäjyys -leirin.
- Leirin tavoitteena oli luoda ryhmissä liikeidea ja perustaa oma kuvitteellinen yritys, toisena vastuuopettajana toiminut Juuso Eskelinen kertoo.
Leirille osallistui 27 nuorta, joista noin puolet oli kotikunnan lukiolaisia ja puolet yhteistyökouluista.
- Yhteistyö mahdollistaa sen, että tällainen kurssi voidaan tarjota pienten lukioiden opiskelijoille, Eskelinen tuumaa.
- Tässä on myös tutustunut uusiin ihmisiin, Polvijärven lukiossa opiskeleva Nanna Vaittinen kertoo.
Ryhmätöiden ja teoriaopintojen lisäksi leiriohjelmaan kuului muun muassa yrittäjävierailu ja pitsan leivontaa. Yrittäjyyden lisäksi leirillä harjoitellaan Eskelisen mukaan esiintymistaitoja, ryhmätyötaitoja sekä luovuutta.
- Eilisen viimeinen rasti oli karaoke, jonka tavoitteena on saada nuorille esiintymisvarmuutta, Eskelinen sanoo.
Yksi leirillä hautuneista yritysideoista oli Learn to learn -niminen tukea ja motivaatiota opiskeluun tarjoava yritys.
- Yritys tarjoaisi yksityisopetusta opetustekniikoihin. Ajatus lähti siitä, että monille esimerkiksi esseiden kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia, Pinja Kurki ja Lasse Räsänen kertovat liikeideasta.