Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Maakunta

Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Valtimon Kajaanintiellä - Ei kuolonuhreja

  • Katri Keskitalo

Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Valtimon Rumossa Kajaanintiellä noin puoli viideltä sunnuntai-iltapäivänä, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Seppo Suhonen.

Toinen henkilöauto oli ollut matkalla Kajaanista Nurmeksen suuntaan ja kääntynyt kulkusuunnassa vasemmalle jolloin Nurmeksen suunnasta tullut henkilöauto törmännyt ajoneuvon keulaan.

- Toinen auto lensi katolleen ja toinen säilyi pyörillään, kertoo Suhonen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Onnettomuus ei aiheuttanut kuolonuhreja, vaikka olikin hänen mukaansa "kovaenerginen".

Kolarisssa oli osallisena 3 henkilöä, joista 2 loukkantui lievästi ja 1 vakavasti. Kaksi lievästi loukkaantunutta henkilöä kuljetettiin Joensuuhun Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Vakavammin loukkaantunut kuljetettiin Kajaaniin Kainuun keskussairaalaan. 

Autot hajosivat kolarissa korjauskelvottomiksi. Palomestarin mukaan hinauspalvelu noutaa ne paikalta pois myöhemmin.

Pelastuslaitos ohjasi muuta liikennettä kiertämään kolaripaikan. Noin kuuden aikaan liikenne alueella oli jo normalisoitunut.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.  

Klo 19:10: päivitetty tuoreilla tiedoilla.