Tiistai, 25.9.2018 
Kullervo
Maakunta

Kolumni: Ei sote, vaan sotu vaalien pääteemaksi

Ensi keväänä käydään kuulema eduskuntavaalit sote-kärjellä. Voi olla jo aika lailla tylsynyt kärki. Jo nyt, ja varsinkin siihen mennessä. Sitä lukuun ottamatta, että pitää löytää vielä syyllinen siihen, miksi markkina jyrää julkisen teatraalisesti järjestetyn lisäajan turvin.

Ei tätä tarkoitettu, vannovat kaikki. Mutta niin vain käy. Vaalien tärkeämpi kärki on kuitenkin sotu.

Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen kaavaillaan käynnistyvän seuraavalla vaalikaudella. Mitä se sisällöllisesti tarkoittaa, siitä olisi hyvä saada puolueiden linjaukset ennen eduskuntavaaleja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Taisi olla vappu, kun demareiden Antti Rinne esitti pölhöpopulistista sadan euron korotusta kaikkiin alle 1 400 euron eläkkeisiin. Luin toukokuussa jostakin siteerauksen, jonka mukaan tuo satanen poistaa Rinteen mielestä eläkeköyhyyden.

En oikein usko siteerauksen oikeellisuuteen. Jos kuka tahansa asettaa eläkeläisköyhyyden rajan 1 400 euroon, niin ei kai hän ole niin hölmö, että väittää sadan euron korotuksen nostavan myös vaikka 800 euroa kuussa saavan eläkeläisen köyhyysrajan yläpuolelle! Tai siis voi väittää, ehkä, kukaties, jos on poliitikko!

Lunta tupaan Rinteen muutamalle vuodelle jaksottama korotusesitys totta kai tiesi. Varsinkin hallituspuolueilta. Harmillista asiassa on se, että pienimmät eläkkeet ovat oikeasti aivan liian pieniä. Eläkeläisköyhyys pitää ottaa vakavasti.

Tavallisimmin heikoimmassa asemassa ovat ilman omaa palkkaa eläneet pientilojen entiset emännät ja kaupunkien pienipalkkaiset työläisnaiset. On joukossa miehiäkin, pitkäaikaistyöttömiä ja muita. Heidän eläkkeitään ei voida korottaa, koska se tulisi liian kalliiksi, sanotaan.

Asian voi nähdä myös toisin. Aika hoitaa pienimpiä eläkkeitä saavat pois kansantaloutta rasittamasta jopa nopsaan. Heidän eläkkeidensä tasokorotus tekisi vain väliaikaisen piikin eläkemenoihin. Rahaan tämä ei kaadu, vaan tahtoon. Työeläkekattokin on teema, joka pitäisi puhua auki.

Aika on kypsä myös keskustelulle lapsilisien tarveharkinnasta. Köyhimmissä perheissä lapsilisät eivät riitä kattamaan säällisen elämän tarpeita. Rikkaimmissa perheissä ne säilötään lasten korkoa korolle -tileille mahdollistamaan valmiin elämän ilman omia ponnisteluja.

Voi olla vaikeata määrittää tulo- tai varallisuusrajaa, jossa lapsilisät olisivat nolla euroa. Siksi kannattaa harkita porrastusta. Pienituloisimmille vähintään tuplaksi ja rikkaimmille kymmenen euroa kuussa. Esimerkiksi.

Kevään eduskuntavaalien keskeisimmäksi teemaksi pitää minusta nostaa se, miten vähennetään lasten periytyvää ja vanhusten jatkuvaa köyhyyttä. Tähän asti talouden ja politiikan eliitillä ei ole riittänyt sydäntä sanoa, että älkää työntäkö näitä etuuksia meille, antakaa tarvitseville. Se olisi oiva keino ajaa köyhän asiaa.