Lauantai, 18.8.2018 
Leevi
Maakunta

Kolumni: Riihitontun hautajaiset ja muita kertomuksia

  • Anna Tenhu

Siirtokarjalaiset geenini mahdollistavat kaikelle nauramisen. Nauru helpottaa surun keskellä, siksi evakotkin laskivat alituiseen leikkiä.

Isäni oli intohimoinen tupakkamies. Hän menehtyi tulipalossa. Sairaalan kappelissa näytti isän nokisen parran keskeltä pilkottava hengitysputki ihan sätkältä.

Kappelin vahtimestari oli nuori ja otti työnsä silmin nähden vakavasti. Kappelin protokollan mukaan vainajan pään yläpuolella olevalle hyllylle sytytetään kynttilä. Ja virkaintoinen vahtimestari teki kuten protokolla käski. Me lapset seurasimme epäuskoisina vierestä, kun isän nokisten kasvojen yllä loimottivat muistokynttilöiden liekit. Tosielämän satiiria parhaimmillaan.

Toinen tragikoominen hetki oli ruumiinavauksen jälkeen. Isän otsa oli muuttunut mystisesti neliskulmaiseksi. Isälle puettiin päälle tummansininen puku ja pitkävartiset villasukat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toinen vaihtoehto jalkoihin olisi ollut risaksi taaperretut toppasaappaat. Villasukat ulottuivat lähes polviin, lyhyenläntä kun oli. Isä näytti ihan tontulta.

Neliskanttiselle päälle löytyi selitys. Joku kertoi, että ruumiinavauksen jälkeen eivät pään luut aina satu kohdalleen ja aivojen tilalle tungetaan pahvia. Haudanlepoon laskettiin laatikkopäinen riihitonttu.

Isältähän tämä musta huumorintaju on peräisin. Kun äiti heitti aikoinaan isän pellolle, pakattiin isän muuttoauto ja peräkärry niin täyteen tavaraa, että ukko ei mahtunut itse enää kyytiin.

Isä nousi sitten peräkärryssä päällimmäisenä olleeseen keinutuoliin ja matkasi muuttokuorman päällä kiikkuen kohti uusia tuulia, sihautti lähtiessään vielä auki oluen.

Kun kuskikaan ei ollut ihan ajokunnossa, oli kohtaus kuin Kummeli-elokuvasta.

Meidän karjalainen suku ei tunne myöskään tabuja. Uskovainen mummonikin uskalsi kysyä ääneen, että ”miten ne lesbot nai?”

Mummo kuulemma ymmärsi miesten välisen seksin, ”kun niillä on ne tatit, mutta entä naiset? Lätkyttävätkö ne niin kun vastakkain?”.

Mummo demonstroi kysymystään läpsyttämällä kämmeniään vastakkain puolelta toiselle. Kysymyksen absurdius yllätti ja siksi nauratti.

Pierukin naurattaa vain vahingossa karanneena, mutta ketään ei naurata, jos joku ilmoittaa aikovansa nyt pierrä. It’s all about the timing, myös huumorissa.

Hautajaiset ne vasta hauskoja ovatkin. Mummon siunaustilaisuus oli sekoitus ortodoksista ja helluntailaista traditiota. Ortodoksi arkun vieressä mustat helmat hulmuten neuvoi kääntämään vainajan kasvot alttariin päin. Helluntailainen toisella puolella neuvoi tekemään päinvastoin.

Hämmentyneet kantajat pyörittelivät arkkua kuin hidastettua fidget spinneriä, ja siinä kävi lopulta niin, että pastori päättyi lapioimaan hiekat vainajan jalkopäähän.

Nauratti, sillä mikään ei ole niin surullista kuin nauruttomat hautajaiset.