play

Karhurock myöhästyi ukkosen vuoksi noin kaksi tuntia - koko festivaali piti siirtää sisälle

Karhurock alkoi perjantaina rauhallisesti ennen salamointia.

Karhurock alkoi perjantaina rauhallisesti ennen salamointia. Kuva: Roosa Sallinen

Roosa Sallinen

Tulvintaa, tiivistä tunnelmaa ja ukkosen jyrinää. Karhurock 2018 sai alkoi jytinällä, mutta tällä kertaa ei pelkästään musiikin vuoksi. Ukkosmyrsky sai yleisön pakenemaan katettuihin telttoihin, ja lopulta Ravintola Karhun sisätiloihin, odottamaan sateen laantumista, että koko kylän festari pääsisi alkamaan Uniklubin tahdissa.