Maanantai, 20.8.2018 
Sami, Samuli, Samu
Maakunta

Kolumni: Tästä politiikanteon tappavasta kykloopista pitäisi päästä eroon

Valtiovarainministeriö julkisti eilen ehdotuksensa valtion ensi vuoden talousarvioksi. Prosessi etenee niin, että ensi viikon keskiviikko ja torstai on varattu valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välisille neuvotteluille ja kuun lopulla hallitus pitää kaksipäiväisen budjettiriihensä, joka tosin on usein hoideltu alta pois yhdessä päivässäkin.

Tämän jälkeen valtiovarainministeriön esityksestä hallituksen budjettiesitykseksi muuttunut ehdotus annetaan eduskunnalle, joka sanoo viimeisen sanan, koska sillä on tässä asiassa ylin valta, jonka se kansalta on vaaleissa lunastanut.

Näin asiat ovat muodollisesti. Tosiasiassahan liki kaikki budjettivalta on keskitetty valtiovarainministeriön virkamiehille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Valtiovalta kuuluu kansalle, sanoo perustuslakimme. Yhtä hyvin se voitaisiin kirjoittaa uuteen ja oikeaan muotoon, jossa valtiovallan todetaan kuuluvan valtiovarainministeriölle.

Muiden ministeriöiden liikkumavara on olematon. Sektoriministerit kyllä yrittävät tehdä irtiottoja, koska politiikkaan kuuluu politiikanteko, mutta valtiovarainministeri panee oitis heidät ruotuun, tarvittaessa vähän itkettääkin.

Poliittinen ohjaus on vähäistä eikä sille ole paljonkaan tilaa, kun edetään sen prosessikaavion mukaan, jossa maan hallitus päättää toimikautensa alussa koko vaalikautta koskevasta valtion budjetin kehyksestä ja tämän kehyksen hallinnonaloittainen jako tarkistetaan vuosittain keväällä hallituksen kehysriihessä.

Jopa neljä viidesosaa valtion budjetin määrärahoista päätetään tämän ensimmäisen eli koko vaalikautta sitovan kehyksen mukaisesti.

Hallituksen keväiset kehys- ja syksyiset budjettiriihet sujuvat supsikkaasti, koska ”nämä asiathan on jo yhdessä päätetty” ja ”mehän olemme kaikki tähän sitoutuneet”. Toki hallitus viilaa budjettia hieman ja heittää muutamia täkyjä, lähinnä pieniä muutoksia verotuksen painopisteisiin, jotta se voi osoittaa aktiivisuuttaan ja jotta oppositio voi nämä vähäiset esitykset tuomita, ei ainoastaan vääriksi vaan suorastaan julmiksi ja kavaliksi.

Tämä järjestelmä on kuin Neuvostoliiton suunnitelmatalous. Se jäykistää ja tekee mahdottomaksi aidot, merkittävät poliittiset valinnat. Tämä kyklooppi kokee häiriöiksi ja siksi torjuu kaikki todelliset rakenneuudistukset. Tästä syystä sote-uudistuksessakin on vaikea edetä.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat koko ajan, paljon entistä nopeammin. Syntyy häiriöitä, mutta avautuu myös uusia mahdollisuuksia.

Onko tämä jähmeä malli ainoa mahdollinen? Entä mitä voisi olla tilalla? Kysyn, koska en tiedä.

Itse kaipaisin huomattavasti enemmän tilaa aidoille poliittisille valinnoille, politiikkaa politiikkaan, aina sen mukaan, mille puolueille äänestäjät vaaleissa luottamuksensa antavat. Vaihtoehtoja on näet aina, aivan kaikessa.