Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Maakunta

Kolumni: Ei ole pakko, jos ei halua – vasta laiturilla maatessa sen tajusin

  • Terhi Nevalainen

Päästä irti, sanoi joogaopettaja tarpeeksi monta kertaa.

Päästä irti kaikesta, mikä on turhaa ja haitallista. Mikä ei ole tarpeellista juuri nyt. Huolista, turhista ajatuksista, tarpeettomasta pohtimisesta.

Olin kuunnellut irtipäästämisneuvoa loppurentoutuksessa kymmenet kerrat. Joka kerta ajatukseni oli, että höh. Jooga oli tehokas ja rentoutus mukava, mutta mistä kummasta tässä nyt pitäisi irti päästää?

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sitten tuli se tarpeeksimones kerta. Paikka oli Liperin Rantamakasiinin laituri. Keho kiitti tehdystä joogasta, auringon lämpö tuntui iholla pehmeältä, vesi liplatti, lokit kirkuivat.

En ajatellut yhtään mitään, ja ehkä juuri siksi tulin ihan huomaamattani noudattaneeksi neuvoa. Se oikein jysähti, se irti päästämisen idea. Että vaikka kuinka mietit, suunnittelet, järjestät ja tarraudut, mikään muu ei elämässä sitten kuitenkaan ole varmaa kuin kuolema.

Joten entäpä, jos tosiaankin päästäisi irti kaikesta säätämisestä ja keskittyisi vain olemaan.

Aika moni suomalainen on opetellut päästämään irti tavarasta, konmarittamaan. Siitä tulee kummallisella tavalla hyvä ja selkeä olo. Vaatehuone tai lipasto on järjestyksessä, kaiken tarpeellisen löytää heti, ympärillä on vapaata tilaa.

Se selkeys ei kuitenkaan tunnu kestävän. Tila täyttyy uudelleen. Jälleen pitää törmätä melkein sopivaan mekkoon, jota ei tule käytettyä, ja neljään samantyyppiseen kosmetiikkatuotteeseen, jotka hankinta-aikaan tuntuivat ehdottoman tarpeellisilta. Tai mihin kukakin nyt kodissaan törmää; en usko, että todellisia minimalisteja on monikaan meistä.

Turvallisuuttako me siinä lopulta ostamme? Että on vielä varmuudeksi yksi villapaita, yhdet villasukat lisää, jos vaikka on tulossa hyvinkin kylmä talvi?

Keho selviäisi ilmankin. Mieli se on, joka haluaa pitää kiinni.

Luopuminen ei lähtökohtaisesti ole mukava ajatus. Edes työpöydän siivoaminen ei ole erityisen helppoa. On pakko heittää roskiin paljon sellaista, josta voisi periaatteessa olla vielä hyötyä. Voisi, mutta kun ei ole.

Entä sitten tavat, tottumukset, ajatukset, asenteet, tunteet? Niistä irti päästäminen on vielä vaikeampaa. Näin on ollut, näin on aina oleva, mukaili Mika Waltari Raamatun Saarnaajaa Sinuhessaan.

Mutta kun ei ole.

Siksi se irti päästämisen jysäys siinä laiturilla maatessa tuntui niin isolta. Ajatus siitä, että ei ole pakko, jos ei halua. Mikään esine, tapa, ajatus ei kulje minun mukanani, ellen minä itse sitä kanna. Ja minä voin valita: kannanko, vai päästänkö irti.

Eivät ne turhaan joogassa, mindfulnessissa ja meditaatiossa tätä hoe: anna ajatusten tulla ja mennä, päästä irti niistä, keskity siihen, kuinka ilma tulee keuhkoihin sisälle ja lähtee taas ulos.

Niinhän se tulee ja menee elämäkin, eikä siinäkään ole mitään, mistä pitää kiinni.