Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho
Maakunta

Lieksan uusi liikuntahalli avataan syyskuun alussa - Myös yksittäisiä vuoroja voi varata

  • Arttu Koistinen
  • Mikko Makkonen
Aihekuva Aihekuva

Lieksan uuden liikuntahallin rakentaminen on loppusuoralla, ja talo avataan yleisölle syyskuun alussa.

Liikuntavuorot alkavat uudessa hallissa 10. syyskuuta.

Samassa kokonaisuudessa toimiva uimahalli on jo avannut ovensa syyskauteen, ja sen lauantaiaukioloajat starttaavat 8. syyskuuta, kaupunki kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Halli on jaettavissa kolmeen lohkoon, ja tilajako mahdollistaa liikunnan lisäksi erilaisten tapahtumien järjestämisen, Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen toteaa tiedotteessa.

Sihvosen mukaan vuoroja on jo varattu mukavasti, mutta vielä löytyy tilaa esimerkiksi päiväsaikaan. Vapaita vuoroja voi tiedustella Lieksan kaupungin asiakaspalvelupisteestä numerosta 04010 44710, sähköpostiosoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai paikan päällä osoitteessa Moisionkatu 1.

- Ja yksittäisten vuorojen varaaminenkin on mahdollista, mikä tuo joustavuutta hallin käyttöön entisestään. Liikuntahallilla on sähköinen lukitusjärjestelmä, ja vuoroja varanneet seurat voivat kuitata sisäänpääsylätkät 10. syyskuuta alkaen kahviosta, Sihvonen ohjeistaa.

Lieksan kansalaisopiston kuntosaliryhmät siirtyvät uudelle kuntosalille, ja muut ryhmät kokoontuvat entiseen tapaan pääosin eri koulujen liikuntasaleilla.

Kaikkien koulujen liikuntasalit ovat siis jatkossakin urheilukäytössä. Ainoastaan Rauhalan sali poistuu päätösten mukaan käytöstä uuden liikuntahallin avautuessa, kaupunki tiedottaa.

Lieksan Ortofysio Oy aloittaa kuntosali- ja kahvilatoiminnot ja Suomen Terveystalo Oy työterveys- ja yksityisvastaanottotoiminnan 3. syyskuuta uudessa liikuntahallissa, kaupunki tiedottaa.

- Yrityksellämme on jatkossa Lieksassa kaksi kuntosalia, Lieksan Ortofysion toimitusjohtaja Jari Mikkonen kertoo.

- Liikuntahallin sali palvelee paremmin kokeneempaa liikkujaa ja sisältää runsaammin vapaita painoja harjoitteluun. Pielisentien salilla on helppo aloittaa terveytensä hoitaminen, vaikka ei olisi aiemmin kuntosaliympäristössä harjoitellutkaan.

Myös liikunta- ja uimahallin kahvilatoiminnot siirtyvät kuun vaihteessa Lieksan Ortofysiolle. Kahvio Huikopala on avoinna pääosin uimahallin aukioloaikoina maanantaista lauantaihin.

- Huikopalan tarjontaa laajennetaan aiempaan verrattuna, ja se tarjoaa muun muassa kevyeksi lounaaksi tai tukevammaksi välipalaksi sopivia salaatteja ja leipiä, Mikkonen ilmoittaa.

Lieksan kaupungilta siirtyy kahvilaan yksi työntekijä vanhana työntekijänä.

- Lisäksi olemme rekrytoimassa kahvillaan arviolta 1,5 henkilöä lisää, kaupunki tiedottaa.

Terveystalo Lieksa siirtää aiemmin osoitteessa Moisionkatu 1 sijainneet toiminnot uuden liikuntahallin yhteyteen. Työterveyspalveluiden lisäksi Terveystalo tarjoaa myös yksityisvastaanottopalveluita.

Liikuntahallin parkkialueelle on tulossa 82 parkkipaikkaa.

Invapaikkoja tulee viisi. Levein paikka sijaitsee pääoven edustalla ja mahdollistaa auton käytön myös sivuovesta.

Uuden liikuntahallin avajaisia vietetään virallisesti lauantaina 8. syyskuuta.

Lieksan liikuntahallin rakentajana toimii Pohjois-Karjalan Osuuskauppa. Lieksan kaupunki vuokraa hallin PKO:lta 20:n vuoden vuokrasopimuksella, minkä jälkeen halli siirtyy kaupungin omistukseen 200 000:n euron kauppahinnalla.

Kaupungin mukaan halliin on rakennettu noin 2 500 neliötä monikäyttöistä liikuntatilaa.

Noin 3,5 miljoonaa euroa maksava liikuntahalli sijoittuu uimahallin viereen siten, että niillä on yhteinen sisäänkäynti.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa