Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Maakunta

Pihlajanmarjakoit ja ruvet tekevät omenasadon laadusta vaihtelevan

  • Tuuli Rantasalo
  • Sirpa Suomalainen
Omenasadon laatu on tänä vuonna vaihteleva. Pihlajanmarjakoit ovat paikoin iskeneet satoon Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton ja sen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajan Ismo Ruutiaisen ja outokumpulaisen Kaksolan mehuaseman Jaakko Kaksosen mukaan. Omenoissa voi olla myös rupia.

Ruutiaisen mukaan kuiva ja kuuma kesä on vaikuttanut siihen, ettei omenoista tule kovin isoja. Varsinkin kesäomenat ovat jääneet pieniksi.

- Tosin Suomessa on eniten talviomenaa, jonka kasvu on vielä kesken. Nyt kun on alkanut sataa, niistä voi tulla vielä normaalikokoisia. Valoisan kesän takia omenat ovat ainakin kauniita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Omenat ovat kypsyneet Jaakko Kaksosen mukaan kolme viikkoa normaalia aikaisemmin. Hänestä sato vaikuttaa reilusti pienemmältä kuin viime vuonna.

- Voisi sanoa, että hyvään vuoteen verraten omenoita on puolet vähemmän. Kesälajikkeet on jo melkein mehustettu, mutta erityisesti syyslajikkeet ovat vähissä.

Ismo Ruutiainen puolestaan arvelee, että koko Suomessa omenasadosta tulee lähes tavanomainen. Hän ei myöskään ole huomannut Kiteen alueella, että omenoita olisi tavallista vähemmän.

Lieksan omenapörssin Facebook-sivulla ei ole vielä yhtään ilmoitusta ylimääräisistä omenoista. Se tosin ei välttämättä kerro omenasadon koosta tai laadusta.

- Ihmiset eivät ole vielä löytäneet sivua, vaikka tykkäyksiä on, kertoo sivun perustaja Miia Eronen.

Hän loi sivun viime vuonna. Sinne voi ilmoittaa ylimääräisistä omenoista ja muista satotuotteista, jottei niitä tarvitsisi heittää pois.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa