Sunnuntai, 23.9.2018 
Minja, Miisa, Mielikki
Maakunta

Pietariset ovat aina palanneet Liperin Roukalahdelle - parasta on, ettei naapureita ole lähellä

  • Liisa Yli-Ketola
  • Kimmo Kirves
Riikka (vas.), Antto, Hertta, Teemu ja Matias Pietarinen osallistuivat haastatteluun sillä välin, kun Ruusa nukkui päiväuniaan. Riikka (vas.), Antto, Hertta, Teemu ja Matias Pietarinen osallistuivat haastatteluun sillä välin, kun Ruusa nukkui päiväuniaan.

Syntyperäiset liperiläiset Riikka Saukkonen-Pietarinen, 37, ja Teemu Pietarinen, 37, olivat työkomennuksella Intiassa, kun ystävä välitti tiedon: Roukalahden koulu oli tullut myyntiin. Vuosi oli 2007. Pariskunta osti koulun, jota Riikka oli pienenä käynyt ja jossa Teemun äiti oli työskennellyt.

– Tiesimme jo silloin, että emme halua jäädä maailmaa kiertämään. Olemme täydellisiä paluumuuttajia, Riikka Saukkonen-Pietarinen kertoo.

Hänen ja Teemu-puolison lapsuuden kodit ovat viiden kilometrin säteellä. Nyt koululla asuu pariskunnan lisäksi neljä lasta, koira, kaksi kissaa ja kaksi chinchillaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Meidän intomme asua maalla liittyy varmasti meidän aikuisten harrastuksiin. Teemu on harrastanut metsästystä nuoresta saakka. Minulla taas on aina ollut haaveissa iso puutarha, ja eläimet ovat tärkeitä. Meillä ollut kaneja ja enemmän koiriakin, Riikka Saukkonen-Pietarinen kertoo.

Teemu Pietarinen työskentelee nykyisin CGI-yhtiössä johtavana konsulttina.

Yhteyden asiakkaisiin hän saa netin välityksellä yhtä lailla kotitoimistosta kuin Tiedepuistolta Joensuusta.

– Minulle etätyöskentely sopii hyvin. Meillä on valokuituyhteys. Työ vaatii kurinalaisuutta ja siitä jää puuttumaan siirtymät, joita työmatkat tarjoavat. Minä astun huoneesta toiseen ja hyppään keskelle perhearkea, Teemu kertoo.

Voisi sanoa, että Intian lämmön jälkeen Liperin kylätaajama tuntui hiljaiselta, ja ison talon vaatimuksiin oli tarve ottaa etäisyyttä, pariskunta miettii.

– Sopivasti Teemu sai uuden komennuksen Kiinaan. Takanamme oli siinä vaiheessa yksi talvi puulämmitystä isossa, remonttia kaipaavassa koulussa. Muistelen, että lähdimme Kiinaan remonttirahoja tienaamaan. Silloin mukana olivat jo esikoisemme Hertta ja kolmenkuukaudenikäinen Matias, Riikka selvittää.

Hän arvelee, että ulkomailla asuminen kiehtoi heitä aikuisia senkin takia, että molemmat olivat opiskelleet Joensuussa.

– Teki hyvää nähdä muuta maailmaa.

Riikka iloitsee, että on saanut koulutustaan vastaavan työn Liperin koulun uskonnon lehtorina. Vakituinen paikka aukeni kolmannen lapsen Antton syntymän jälkeen.

Vuosi sitten kesällä perheeseen syntyi neljäs lapsi Ruusa, jota Teemu Pietarinen on hoitanut isäkuukausien ajan tähän syksyyn saakka. Haastatteluhetkellä Ruusa nukkui päiväunia, 8- ja 9-vuotiaat pojat katselivat rakastamaansa jalkapalloa. 12-vuotias Hertta jutteli siitä, millaista on asua maalla.

– Minun ikäisiäni luokkakavereita ei asu ihan lähettyvillä. Ystäväni luokse on 15 kilometriä. Harrastuksia on kirkonkylällä, esimerkiksi tanssin voisin aloittaa ja näytteleminen kiinnostaa.

Riikka muistuttaa, että äidin ja tyttären harrastus ratsastus onnistuu aivan lähimaastossa.

– Haluan käydä mahdollisimman monessa maassa, vaikka en tulevaisuuden ammattia tai asuinpaikkaa ole vielä miettinyt, Hertta Pietarinen miettii.

Roukalahden parhaita puolia koululaisten mielestä on se, että naapurit eivät ole lähellä.

– Olemme saaneet huutaa ja riehua pihalla vapaasti.

Tilaa vanhalla puukoululla tosiaan riittää, ja aivan vieressä sijaitsee jalkapallokenttä sekä isä Teemun asettamat frisbeegolf-korit. Talvisin tuttu porukka jäädyttää kaukaloon luistinradan ja pelaa rentoa jääkiekkoa.

– Metsällä hiljaisuus ja itsekseen oleminen ovat minulle tärkeämpiä kuin porukka. Minulle sopii harrastus, joka ei vaadi sitoutumista tiettyyn kellonaikaan, Teemu Pietarinen sanoo.

Hän nappaa repun seinästä ja lähtee pienriistajahtiin tai sorsametsälle.

Riikka Saukkonen-Pietarinen arvelee, että paluumuuttoon vaikutti myös pariskunnan sisarusten ja äitien läheisyys. Suvusta syntyy verkosto. Samoin Roukalahden martoista, joiden sihteerinä hän toimii. Myös seurakunnan luottamustoimet vievät Riikka-äidin vapaa-aikaa.

– Meille maalla asuminen on parempi vaihtoehto kuin maailman miljoonakaupungeissa. Jos joskus lähdemme taas, uskon, että menemme vain käymään.

Maakuntapäivän kunniaksi kaikki Karjalaisen verkkosivujen jutut ovat vapaasti luettavissa ilman tilaajatunnuksia.