Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Maakunta

Veikkaus: Näihin Pohjois-Karjalan liikuntapaikkoihin myönnettiin voittovaroja - suurimmat summat Polvijärvelle ja Joensuuhun

  • Arttu Koistinen
  • Pekka Martikainen
Polvijärven kunnan rakennuspäällikkö Ari Soikkeli ja Rakennusliike Nuutisen vastaava mestari Kalevi Sallinen Polvijärven vapaa-aikatalon työmaalla heinäkuussa 2018 Polvijärven kunnan rakennuspäällikkö Ari Soikkeli ja Rakennusliike Nuutisen vastaava mestari Kalevi Sallinen Polvijärven vapaa-aikatalon työmaalla heinäkuussa 2018
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuonna 2018 yhteensä noin 41 miljoonaa euroa veikkausvoittovaroja kuntien liikuntapaikkarakentamiseen, Veikkaus tiedottaa.

- Kohteiden kirjo on hyvin laaja, ja myös tämän vuoden tukikohteista löytyy muun muassa kaikenikäisten käytössä olevia lähiliikuntapaikkoja ja liikuntapuistoja, sekä huippu-urheilumme kannalta välttämättömiä harjoitus- ja kilpailuolosuhteita, Veikkauksen yhteyspäällikkö Tapio Imporanta kertoo.

Investointiavustusta voidaan myöntää maksimissaan 30 prosenttia liikuntapaikkahankkeen kokonaiskustannuksista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun kohteen kustannusarvio on 700 000 euroa tai enemmän, ratkaisun avustuksesta tekee liikunta-asioista vastaava ministeri, joka on tänä vuonna Sinisen tulevaisuuden Sampo Terho.

Veikkauksen tiedotteen mukaan pienempien hankkeiden rahoitus päätetään aluehallintavirastoissa.

Pohjois-Karjalaan veikkausvoittovaroja myönnettiin yhteensä 1,75 miljoonaa euroa.

Joensuun uuteen harjoitusjäähallin ja kilpajäähallin huoltotilojen peruskorjaukseen myönnettiin 750 000 euroa ja Niittylahdenrannan pallokenttään 50 000 euroa, Veikkaus kertoo.

Vapaa-aikatalon peruskorjaukseen Polvijärvellä myönnettiin 750 000 euroa.

Kiteen Sortolammen uimapaikan rakentamiseen annettiin 10 000 euroa ja Ylämyllyn harjoitusjalkapallohallin pohjatöihin ja tekonurmikenttään 85 000 euroa.

Tohmajärven monitoimikenttään myönnettiin 90 000 euroa ja Valtimon lähiliikuntapaikkaan 15 000 euroa.