Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma
Maakunta

Muistimessu Rantakylän kirkossa tämän viikon sunnuntaina

  • Arttu Koistinen
  • Mikko Makkonen
Kuvituskuva Kuvituskuva
Rantakylän kirkossa vietetään sunnuntaina 16. syyskuuta kello 10 Muistimessua.

Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän mukaan messu on erityisesti ikäihmisille suunnattu jumalanpalvelus, jossa muistisairaita huomioidaan muun muassa tutuilla virsillä, rauhallisuudella ja selkeydellä.

Tiedotteen mukaan Muistimessu liittyy viikolla 38 vietettävään Muistiviikkoon ja 21. syyskuuta vietettävään Maailman Alzheimer-päivään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muistimessulla halutaan pitää esillä muistisairautta sairastavan oikeutta hengelliseen elämään ja seurakuntayhteyteen, tiedotteessa kerrotaan.

Rantakylän seurakunnan seurakuntapastori Katriina Puustisen mukaan Muistimessua vietetään hieman tavallista yksinkertaisemmalla kaavalla. Puheissa ja musiikissa pyritään selkeyteen ja rauhallisuuteen.

- Kirkkosaliin tehdään tilaa pyörätuoleja käyttäviä varten ja ehtoollista jaetaan myös "kirkonpenkkiin" omalle paikalle, Puustinen kertoo.

Muistisairaiden erityisestä huomioimisesta huolimatta Muistimessu sopii kaikille. Messu kestää noin tunnin, ja seurakunta tarjoaa messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Messun ajaksi on järjestetty lastenkaitsenta ja messupyhis perheen pienimmille.

Muistimessun järjestää Rantakylän seurakunta yhteistyössä Pohjois-Karjalan Muisti ry:n kanssa. Mukana tilaisuudessa on myös kansanedustaja, Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen, tiedotteessa kerrotaan.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa