Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Maakunta

Nurkkala siirtyy kunnan omistukseen Tohmajärvellä

  • Heli Sallinen
  • Sirpa Suomalainen

Tohmajärven kunta vuokraa tienvarsimainostaulupaikan Joensuun Reijolasta kolmen vuoden sopimusajalla. Mainostaulussa on tarkoitus tuoda esiin muun muassa kunnan kehittyviä palveluita, kuten Tikkalan päiväkotia sekä uutta koulukeskusta ja edullista tonttitarjontaa.

Kunta ostaa Nurkkalan kiinteistön Jukka-Pekka Revolta. Kauppasumma on 35 000 euroa. Kunta on ollut jo vuosia talossa vuokralaisena ja vuokrannut tiloja edelleen Nurkka ry:n toimintoihin ja asunnoiksi.

- Nurkkalan toiminnoille tarvitaan tilaa ja kunnan on järkevämpi omistaa kiinteistö ja ottaa sen päätösvalta, kunnanjohtaja Olli Riikonen kommentoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kolmesta eri kiinteistöstä koostuvalla kiinteistöllä sijaitseva Nurkkalan rakennus on alun perin E-osuusliikkeen liikerakennus Maiju Lassilan tien ja Katri Helenan raitin risteyksessä. Tontilla sijaitsee myös vuosia tyhjillään ollut kioskirakennus ja autotalli-varastorakennus.