Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Maakunta

Kasvihuonepäästöjen lasku katkesi Pohjois-Karjalassa vuonna 2016

  • Matti Siippainen
Kasvihuonekaasujen päästöt vähentyivät Pohjois-Karjalassa 2010 lähtien joka vuosi, mutta vuonna 2016 päästöt kääntyivät kasvuun. Nousu edellisestä vuodesta oli 5 prosenttia.

Koko Suomessa päästöt lisääntyivät hieman enemmän eli 6 prosenttia.

Luvut selviävät Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tuoreista laskelmista. Vuodelta 2017 päästötilastoja ei vielä ole.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Eniten Pohjois-Karjalassa kasvoivat liikenteen, lämmityksen ja teollisuuden kasvihuonekaasupäästöt.

Kaukolämmön aiheuttamat päästöt lisääntyivät eniten eli 23 prosenttia.

Kasvua selittää sää: talvi 2016 oli kylmä.

Teollisuuden ja työkoneiden päästöjen nousu oli 9 prosenttia.

Sähkön käyttö muuhun kuin lämmitykseen sen sijaan väheni 14 prosenttia vuonna 2016 edellisestä vuodesta. Myös jätteiden käsittelystä laskettiin 6 prosentin päästövähennys.

Tieliikenteen kasvihuonekaasut lisääntyivät Pohjois-Karjalassa 11 prosenttia. Koko maassa liikenteen päästöjen kasvuksi laskettiin 13,5 prosenttia.

Lisäys selittyy erityisesti polttoaineiden bio-osuuden huomattavasta pienenemisestä.

Jakeluyhtiöt olivat lisänneet bio-osuutta polttoaineisiin reilusti yli velvoitemäärän, jolloin vuonna 2016 ne pystyivät vähentämään määrää. Biopolttoaine meni vientiin Ruotsiin ja Norjaan, jossa siitä sai paremman hinnan.

Vuonna 2016 jakeluvelvoite oli 10 prosenttia, mutta biopolttoaineiden määrä jäi 8,4 prosenttiin, selviää Öljy- ja biopolttoaineala ry:n tiedoista, jotka perustuvat Eurostatin tilastoihin.

- Nyt kävi ensimmäistä kertaa, että liikenteen päästöt lisääntyivät kaikissa kunnissa. Vuonna 2017 palataan ruotuun, kun jakeluvelvoitteen mukaan bio-osuutta on jouduttu lisäämään, sanoo kertoo erityisasiantuntija Johannes Lounasheimo Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).

Lounasheimo huomauttaa, että kunnat eivät voineet vaikuttaa liikennepäästöihin millään tavoin. Päästöt lasketaan VTT:n mittaaman kuntien alueella tapahtuvan liikennemäärän perusteella.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa