Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Maakunta

Joensuu aloittaa rakennusmääräysten uudistamisen - nykyiset pian vuosikymmenen takaa

  • Marita Jalkanen
  • Minna Raitavuo
Joensuu aikoo käynnistää rakennusjärjestyksen uudistamisen loppuvuoden aikana.

Nykyinen rakennusjärjestys on vuodelta 2010 ja uudistamisessa tulee huomioitavaksi muun muassa muuttunutta lainsäädäntöä.

Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamiselle suunnitelmalliset raamit, mutta määräykset voivat olla kunnasta toiseen erilaisia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös saman kunnan kaava-alueilla ja haja-asutuksessa määräykset voivat erota huomattavastikin. Joensuussa erilaista sääntelyä on tällä hetkellä esimerkiksi rakennuksiin liittyvistä terasseista riippuen siitä, onko rakennus maaseudulla vai asemakaava-alueella.

Rakennusjärjestyksen uudistamisessa tulee otettavaksi kantaa muun muassa erilaisiin energiakeräimiin ja niiden luvittamisen tarpeeseen. Joensuun nykyinen rakennusjärjestys ei tunne esimerkiksi aurinkopaneeleita.

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää uudistuksen käynnnistämisestä keskiviikkona.