Sunnuntai, 16.12.2018 
Auli, Aulikki
Maakunta

Mauri 18 -syysmyrsky ei aiheuttanut juurikaan tuhoja Pohjois-Karjalassa - "Varauduimme pahempaan"

  • Olli Sorjonen
  • Mikko Makkonen
Mauri 18 -myrsky nostatti aaltoja Linnunlahdella. Mauri 18 -myrsky nostatti aaltoja Linnunlahdella.

Lauantainen Mauri 18 -syysmyrsky ei ole ainakaan iltapäivän ja alkuillan aikana aiheuttanut merkittäviä ongelmia Pohjois-Karjalassa. Kovimpien tuulien pitäisi olla jo ohi, ja Ilmatieteen laitoksella ei ole enää Pohjois-Karjalaan voimassa olevia varoituksia vesialueita lukuun ottamatta.

Pelastuslaitoksella on ollut lauantaina jokunen myrskyyn liittyvä tehtävä.

- Ei meille ole juurikaan tehtäviä tullut, kolme kaatunutta puuta ja yhdet osittain irronneet kattopellit Kiihtelysvaarassa, päivystävä palomestari Jukka Saarelainen toteaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Saarelainen sanoo, että pahin myrsky ohitti maakunnan etelän puolelta.

Pahimmillaan sähköt ovat olleet poikki noin 160 taloudelta.

- Varauduimme pahempaan tilanteeseen. Vikoja on ollut hyvin vähän, toteaa käytönvalvoja Henri Heikkinen Pohjois-Karjalan sähköstä.

Myrsky aiheutti kuitenkin yhden keskijänniteverkkovian, jonka vuoksi Polvijärvellä oli sähköt poikki lukuisilta talouksilta. Iltapäivällä. Vika on kuitenkin saatu jo korjattua.

- Ilta on toki vielä nuori, ja kaikkea voi vielä tapahtua, mutta pahin tuuli taitaa olla jo ohi, Heikkinen arvelee.

Juttua muokattu 22.9 kello 20.25. Täsmennetty pelastuslaitoksen tehtävien lukumäärää.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa