Sunnuntai, 21.10.2018 
Ursula
Maakunta

Petri Rask: Uuden kirkon rakentamisesta päättämisen aika ei ole nyt

  • Anni Kuittinen

Joensuun seurakunnan kirkkoherra Petri Rask ei ota vielä kantaa siihen, rakennetaanko Kiihtelysvaaraan uutta kirkkoa.

Kirkkoherra totesi tiedotustilaisuudessa, ettei asian päätöksen aika ole nyt.

- Uuden kirkon rakentaminen ei ole tämän hetken asia. Nyt on aika surra menetystä. Menetys on valtava, vastaavaa kirkkoa ei saa tilalle. Tämä on korvaamaton menetys.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiihtelysvaaran seurakuntataloa pidetään tänään sunnuntaina avoinna kello 15:een saakka.

Seurakuntalaiset voivat halutessaan mennä hiljentymään seurakuntatalolle. Paikalla on myös seurakunnan väkeä.

Seurakuntatalolla on nähtävissä myös palaneesta kirkosta pelastettu alttaritaulu ja ehtoollishopeat ja kirkkovaatteet.

Kirkon muistelua jatketaan tulevalla viikolla järjestettävässä toisessa rukoushetkessä, jonka ajankohta tiedotetaan myöhemmin.

Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo oli viikonloppumatkalla Helsingissä, ja lähti ajamaan Kiihtelysvaaraan heti aamulla kuultuaan tulipalosta.

Hänen mukaansa seurakunnan toiminta siirretään nyt seurakuntatalolle. Ongelmana ovat vainajien hautaukset, sillä Kiihtelysvaaran hautausmaalla ei ole omaa kappelia, joten vainajat on siunattu kirkossa.

- Nyt joudumme hoitamaan hautajaiset taivaan alla, tai sitten jos saamme lisätilaa jostain läheiseltä paikkakunnalta. Välimatkat ovat kuitenkin pitkiä, automatkaltaan tavoitettu Angervo toteaa.

Kiihtelysvaaran kirkko oli rakennettu vuonna 1770. Palossa säästyi kirkon vieressä ollut 1800-luvulla rakennettu tapuli.

Tulipalo syttyi sunnuntaiaamuna hieman ennen kello viittä.

Alla Karjalaisen lukijan Anne Marjola-Hassisen kuvia palopaikalta.

Kiihtelysmarjola
1marjola--kopio--kopio
kiimarjolats

Lue lisää:

Kirkon kiinteistömestari pelasti palavasta kirkosta alttaritaulun ja ehtoollishopeat - "Aika painavaltahan tuo nyt jälkikäteen tuntuu"

Tulipalo kohtasi Kiihtelysvaaran kirkon kerran aiemminkin - tuolloin menetettiin kellotapuli

Poliisi Kiihtelysvaaran kirkon palosta: Näyttää todennäköiseltä, että kirkko sytytettiin tahallaan

Juttua muokkattu 23.9 kello 19.18. vaihdettu sana haudattu sanaan siunattu.