Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Maakunta

Kolumni: Laulava kettu, Utelias hiiri ja Ähkivä kojootti

Rakkaalla lapsella on liian monta nimeä: Wille Galle Jummi Jammi Mutikainen Matikainen.

Ensi vuonna Suomessa lapselle saa antaa jopa neljä etunimeä ja kaksi sukunimeä. Jos pari ottaa sukunimeksi yhdistelmänimen, ei väliviivaakaan tarvita. Tällainen ei ole ollenkaan tavatonta muualla maailmalla.

Sataakaan vuotta ei ole vielä siitä, kun Suomeen säädettiin ensimmäinen nimilaki. Se määräsi sukunimen pakolliseksi. Siihen saakka lapsen nimi oli yleensä vain jonkun poika tai tyttö. Vasta 1980-luvulla lakia muutettiin niin, että nainen sai halutessaan pitää oman sukunimensä naimisiin mennessään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sittemmin kehitys on kehittynyt niin kuin tavataan sanoa. Nimilain muutostarvetta perustellaan uusioperheiden yleistymisellä, rekisteröityjen parisuhteiden lisääntymisellä ja maahanmuutolla. Pakko ei ole, mutta saa antaa vaikka neljä etunimeä ja kaksi sukunimeä. Yksi pitää olla – sekä etunimi että sukunimi. Yksi hyvä riittää.

Nimet ovat kuin tavarat. Aina pitää olla ja saada enemmän. Vaihtoehtoja on valtavasti mutta ei tarpeeksi.

Suomen nimipäiväkalenteriin hyväksyttiin juuri 73 uutta nimeä. Joukossa ei ole vielä musliminimiä mutta niitäkin tulee ennen pitkää, kunhan Suomessa syntyy ja suomea puhuu äidinkielenään vähintään 500 esimerkiksi Mohammediksi nimettyä – ja mikäpä siinä.

Nimi ei ole yhdentekevä. Siitä kertoo, että suomalaiset haluavat lapsilleen erikoisia nimiä. Sellaisia, joita ei ole kellään muulla. Niin ovat nimensä saaneet vaikkapa Routa, Tyrsky, Jymy ja Rymy.

Toisaalta suomalaiset arvostavat perinteisiä nimiä. Nico-Marcukset ja Diana-Yasminat ovat saaneet väistyä. Nykysuosikkeja ovat Ainot, Emmat, Leot, Väinöt ja Onnit.

Kun katsotaan viime vuosisadan alusta tähän päivään kaikki väestötietojärjestelmään merkityt, myös kuolleet, niin kolme eniten ristittyä ovat Juhani, Johannes ja Olavi sekä Maria, Helena ja Johanna.

Parempi hyvä tarina kuin tylsä nimi. Tarinan mukaan intiaanit antoivat lapsilleen nimet sen mukaan, millaisiksi uskoivat ja toivoivat lapsen kasvaessaan tulevan.

Vieläkin netistä löytyy intiaaninimikoneita, jopa useita erilaisia. Esimerkiksi Sauli Niinistön intiaaninimi on Laulava kettu, Juha Sipilän Utelias hiiri ja Timo Soinin Ähkivä kojootti. Mitähän pitää ajatella siitä, että Alexander Stubb olisi Naurava hiiri. No, ehkä tämä suomalainen nimikäytäntö on sittenkin parempi, arvelee nimimerkki Nukkuva karhu.

Sama juttu tangonimien kanssa – siis, toinen oma etunimi ja äidin tyttönimi. Jos joskus joku näkee ja kuulee tutun oloisen äijänköllykän karaokessa laulamassa Hopeista kuuta, niin se en ole minä vaan Markku Kurvinen.

Onneksi nimensä voi muuttaa, mutta Suomessa yleensä vain kerran. Ruotsissa saa vaihtaa helposti useammin. Muutama vuosi sitten ruotsalainen mies muutti viralliseksi nimekseen sellaisen, jossa on 64 sanaa. Samoin lapselle yritettiin antaa nimi, jossa oli peräkkäin pötkö konsonantteja ja numeroita. Ei mennyt läpi, vaikka vanhempien mukaan nimihirviö lausutaan ”Albin”.