Torstai, 18.10.2018 
Säde, Satu
Maakunta

Pohjois-Karjalaan lähes puoli miljoonaa euroa korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista

  • Anni Kuittinen
  • Sirpa Suomalainen
Pelloille pysähtyvät valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa maakunnassa etenkin Keski-Karjalassa. Pelloille pysähtyvät valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa maakunnassa etenkin Keski-Karjalassa.

Pohjois-Karjalaan maksetaan tänä vuonna suurimmat avustukset rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi, ympäristöministeriö tiedottaa.

Avustukset maksetaan viime vuonna aiheutuneista vahingoista.

Pohjois-Karjalaan maksetaan avustuksia 484 800 euroa. Seuraavaksi eniten avustuksia maksettiin Kaakkois-Suomeen, 320 300 euroa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koko maan avustussumma, yhteensä 1,2 miljoonaa euroa, oli yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna.

Suurin osa vahingoista kohdistui maataloudelle aiheutuneisiin vahinkoihin.  Eniten avustuksia maksettiin valkoposkihanhien, naakkojen ja kurkien maataloudelle aiheuttamista vahingoista.

Viime vuoden suurta avustussummaa selittää ely-keskusten mukaan vuoden 2017 poikkeukselliset sääolosuhteet. Sekä keväällä että syksyllä viileä ja sateinen sää heikensi lintujen ravinnon saantia luonnosta, jolloin linnut pysähtyivät ruokailemaan Suomeen tavallista pidemmäksi ajaksi. Linnut pääsivät syömään puimattomille pelloille, koska syksyllä viljat puitiin tavallista myöhemmin. Ruokailu aiheutti paikoin poikkeuksellisen suuria vahinkoja.

Ympäristöministeriö käynnisti tämän vuoden keväällä hankkeen rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittämiseksi.

- Lisääntyneet vahingot ovat osoittaneet hankkeen ennalta arvioituakin tarpeellisemmaksi, sanoo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Ari Niiranen ympäristöministeriöstä toteaa.