Tiistai, 18.12.2018 
Aapo, Aappo, Rami
Maakunta

Kolumni: Uudistakaa laki, mutta älkää unohtako muita tasa-arvotavoitteita

Suomen seuraava hallitus saa perinnökseen kohtuullisen läjän tasa-arvokysymyksiä. Niistä suurinta huomiota tähän mennessä on saanut translain uudistus. Translaki nousi tärkeimmäksi seuraavan hallitusohjelman tasa-arvoteemaksi myös kuluvalla viikolla pidettyjen Tasa-arvopäivien yleisöäänestyksessä.

Translaissa mättää erityisesti vaatimus siitä, että sukupuoltaan korjanneen henkilön on todistettava lisääntymiskyvyttömyytensä kyetäkseen vahvistamaan uuden sukupuolensa juridisesti. Tasa-arvopäivillä puhuneen tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran mielestä lain nykyinen vaatimus on selvä ihmisoikeusloukkaus, joka tulee korjata.

Jo Karjalaisen keväällä (29.5.) eduskuntaryhmille tekemä kysely näytti, että lain uudistusta kannattavat kaikki ryhmät perussuomalaisia, sinisiä ja kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta. Onkin ilmeistä, että ainoa este lain etenemiseen jo tällä hallituskaudella on ollut ensin perussuomalaisten ja sitten sinisten vastustus.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Translain uudistuksella on nyt hyvä liputtaa. Ainakin kansanedustajat Tytti Tuppurainen (sd.) ja Sari Raassina (kok.) olivat Tasa-arvopäivillä uudistuksen tarpeesta liikuttavan yksimielisiä – jopa niinkin pitkälle, että Savo-Karjalan edustaja Raassina kehotti yleisöä äänestämään eduskunnan kärkikaksikkoon ”taantumusta edustavien” sijasta sellaiset puolueet, jotka takaavat uudistuksen läpimenon.

Hieno asia, että suuret puolueet ovat kiinnostuneita sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Vaarana kuitenkin on, että translaista vallitseva yksimielisyys jättää taakseen ne tasa-arvokysymykset, jotka jakavat käsityksiä enemmän.

Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperusteiseksi rikoslaissa, juridisen statuksen antaminen muunsukupuolisuudelle osana henkilötunnusjärjestelmän uudistusta sekä erityisesti nykyisen hallituksen keskeyttämä perhevapaauudistus.

Euroopan tasa-arvoinstituutin Eigen mukaan Suomen laajin tasa-arvo-ongelma on työelämän sukupuolen mukainen eriytyminen ja siitä johtuva taloudellinen ja työelämään liittyvä epätasa-arvo.

Työelämän sukupuolen mukaisessa jakautumisessa Suomi sijoittuu eurooppalaisessa vertailussa häpeällisesti sijalle 22.

Perhevapaauudistus olisi tärkeä toimenpide, jolla suomalaisen työelämän sukupuolivinoumaa edes yritettäisiin korjata. Vaikka se ei suoranaisesti kohdistu ammattialojen sukupuolittuneisuuden purkamiseen, sen avulla vahvistettaisiin naisten työmarkkina-asemaa.

Tämä tavoite tukee välillisesti myös ammattialojen välisen sukupuolijaon vähenemistä.

Samalla muutos tukisi toista tärkeää tasa-arvotavoitetta: se vahvistaisi miesten yhteiskunnallisia ja perheensisäisiä oikeuksia isinä.

Nämä asiat koskettavat aivan suoraan huomattavaa osaa kansalaisia. Jos olisin vaaleihin valmistautuva poliitikko, uhraisin asialle toisenkin ajatuksen.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa