Lauantai, 26.9.2020 
Kuisma
Maakunta

Joensuun kaupungilta ei lisätukea Botanialle

  • Karjalainen
  • Maija Yrjölä
Yliopiston biologian laitokseen kuuluvan Botanian toiminta on lakkautusuhan alla. Yliopiston biologian laitokseen kuuluvan Botanian toiminta on lakkautusuhan alla.
Joensuun kaupungilla ei ole intoa eikä nykyisessä taloustilanteessa myöskään resursseja antaa yliopiston Botania-puutarhan toimintaan nykyistä enemmän tukea.

Kaupunginhallitus antoi asiasta Itä-Suomen yliopiston pyytämän lausunnon maanantaina. Yliopiston biologian laitokseen kuuluvan Botanian toiminta on lakkautusuhan alla.

Kaupunginhallitus toteaa, että Botanialla on matkailullista merkitystä, mutta toiminnan pitäisi olla kannattavaa. Kaupungin arvion mukaan nykyisenlaista toimintaa kehittämällä tuottoja ei kuitenkaan ole merkittävästi mahdollista lisätä.

Joensuun kaupungilla on ollut kymmenen vuotta sopimus osallistumisesta Botanian käyttökustannuksiin. Kaupungin avustus on 34 000 euroa.

Botanian ensi vuoden kokonaisbudjetti on 445 000 euroa, nettomenot kaupungin avustuksen ja myyntituottojen jälkeen noin 368 000 euroa.

 

 

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi