Maanantai, 12.11.2018 
Virpi
Maakunta

Kolumni: Heräämisen aika

Ilmastonmuutos kuohuttaa. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuussa tiivistelmäraportin kaikesta, mitä on tieteellisesti tutkittu ilmaston lämpenemisestä 1,5 asteella. Raportin mukaan olisi kiireesti ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta lämpeneminen ei nousisi kahteen asteeseen, minkä seuraukset olisivat tuhoisia.

Jos mitään ei tehdä, maapallon lämpötila nousee neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä. Luvut voivat kuulostaa pieniltä, mutta niillä on iso merkitys niin ihmisille, eläimille kuin maapallolle. Maailmanloppu uhkaa tulla, jos mitään ei tehdä.

Ilmastonmuutosta ei voi enää kieltää. Lämpeneminen on kiistatonta ja näkyvää. Edes Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto ei pane vastaan sen faktuaalisuudesta. Mutta se on sitä mieltä, ettei Yhdysvaltojen tarvitse tehdä mitään. Ilmasto lämpenee kuitenkin, joten mitään ei ole tehtävissä, ja Yhdysvaltojen osuus päästöissä on hyvin pieni, kirjoitetaan heidän raportissaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

On pöyristyttävää lukea moista vastuuttomuutta maailman johtavalta suurvallalta.

Omassa kuplassa on helppo elää. Voi ajella, lennellä, syödä ja kuluttaa miten huvittaa. On mukavampaa jatkaa elämäänsä entiseen malliin, kuin muuttaa mitään. Muutos vaatii ponnistelua ja mukavuusalueelta poistumista.

Usein yksilö muuttuu vasta, kun ahdistus on kasvanut liialliseksi. Kun ihmisten kanssa keskustelee ilmastonmuutoksesta, ahdistusta ei kyllä puutu. Miksi silti jatketaan vain Aasiaan reissaamista ja markkinavoimien ruokkimista?

Ehkä yksinkertaisesti siksi, koska voimme. Koska meidän annetaan tehdä niin, ja se on vieläpä helppoa, kuten Riku Rantala kirjoittaa Ylen sivuilla. Päättäjien olisi laitettava meidät ruotuun ja estettävä lapsellinen ja lyhytnäköinen toimintamme.

Tekoja ei voi jättää vain kansalaisten vastuulle. Kun vene uppoaa, on jokaisen äyskäröitävä. Lämpenemisen vaikutukset ovat yhteiset kaikille. Tässä ollaan yhdessä uppoamassa.

Poliitikot, jotka istuvat eduskunnan päättävissä elimissä, sietäisivät käyttää valtaansa ja toimia. Heidän jos kenen pitäisi näyttää esimerkkiä siitä, mitä täytyy tehdä. Onhan heidät vaaleilla sinne valittu ja luotettu, että he toimivat parhaaksemme. Nyt alkaisi olla korkea aika lunastaa tuo luottamus.

Kohta ei enää ole tilaisuutta siihen.

On havahduttu siihen, että ilmastonmuutos ei ole kaukainen tulevaisuuden dystopia, vaan se tapahtuu tässä ja nyt. Muutama kuukausi takaperin minun piti pyörtää puheeni siitä, ettei Suomessa ole koskaan liian kuuma. Kesä oli ennätyshelteinen ja epätavallisen hiostava. Tällaiset kesät ovat tulleet jäädäkseen.

Optimistista on, että 1,5 asteen tavoitteeseen on mahdollista päästä. Nyt ei pitäisi vaan pitää tehdä jotain.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kirjoittaja on psykologi.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa