Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Maakunta

Valtio aikoo koota asemanseutujen kiinteistöt yhteen yhtiöön - Joensuussa ehdittiin jo sopia järjestelyistä

  • Matti Siippainen
  • Marko Puumalainen
Senaatti-kiinteistöille aiotaan perustaa tytäryhtiö, joka kokoaa eri kaupungeissa asemaseuduilla sijaitsevia valtion kiinteistöjä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tiistaina puoltaa suunnitelmaa, joka tulee valtioneuvoston päätettäväksi lähiviikkoina.

Tytäryhtiön tarpeellisuutta perustellaan sillä, että omistuksen hajaantuminen useille valtion toimijoille on hankaloittanut laajojen kokonaisuuksien muodostamista sekä neuvotteluja muun muassa kaupunkien kanssa.

- Jatkossa valtiolla olisi asemaseutujen kehittämisessä yksi toimija ja selkeä etenemismalli, sanotaan valtioneuvoston tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtiön on tarkoitus käynnistyä jo vuoden 2019 alussa.

Joensuun kaavoituspäällikkö Juha-Pekka Vartiainen sanoo, että kaupungin kannalta tytäryhtiön perustaminen tulee liian myöhään eikä sillä näin ollen ole juuri vaikutusta Joensuun asemanseudun käynnissä olevassa uudistamisessa.

- Joensuun kaupunki on suoraan sopimalla valtio-osapuolten kanssa jo tehnyt ne kiinteistöjärjestelyt, jotka ovat tarpeen, Vartiainen sanoo.

Hänen mukaansa neuvotteluja VR:n, Liikenneviraston ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa olisi kuitenkin aikanaan nopeuttanut, jos osapuolia olisi ollut vain yksi.

Joensuun ratapihan perusparannukseen liittyviä kiinteistöjärjestelyjä on vielä tekemättä, mutta ne ovat pääosin asema-alueen ulkopuolella.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa