Sunnuntai, 16.12.2018 
Auli, Aulikki
Maakunta

Meteorologi: Pohjois-Karjalaan ei välttämättä lumisateita viikonloppuna, maanantaiaamu on kylmä

  • Arttu Koistinen
  • Mikko Makkonen
Arkistokuva Arkistokuva

Ainakin Liperissä ja Joensuussa on herätty lauantaina enemmän tai vähemmän valkeaan aamuun.

Ei lunta suuria määriä kuitenkaan ole satanut, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen tulkitsee havaintoasemilla kirjattuja lumensyvyyslukemia.

Heikkoja lumisateita on esiintynyt Pohjois-Karjalassa perjantaina illalla yhdeksän aikoihin, viime yönä puolenyön aikoihin ja lauantaina aamulla kuuden aikoihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuovisen mukaan Pohjois-Karjalaan ei näillä näkymin ole tulossa laajoja lumisaderintamia lauantaina ja sunnuntaina.

Esimerkiksi Joensuun lentoasemalla pakkasasteita mitattiin 3,6 lauantaina kello 6.50 ja Tohmajärvellä Kemien havaintoasemalla 4,2 kello 7.40. Tuovisen mukaan lähipäivinä päivän ylimmät lämpötilat jääväät todennäköisesti muutamaan asteeseen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pakkasta voi olla neljä astetta.

- Maanantaiaamu on viileä Pohjois-Karjalassa. Hyvä pakkashaarukka voisi olla 3-10 astetta, Tuovinen sanoo.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa