Keskiviikko, 19.12.2018 
Iikka, Iiro
Maakunta

Joensuun toriparkkihanke oli vielä luultuakin vanhempi - yksi esitys kaupungille tehtiin jo 32 vuotta sitten

  • Anni Kuittinen

Karjalainen julkaisi lauantaina laajan matinea-artikkelin Joensuun torin ja etenkin toriparkin historiasta. Jutussa kerrottiin, että Joensuun tänä syksynä avattu toriparkki on itse asiassa jo yli 20-vuotias. Ideoita torin alle kaivettavasta pysäköintiluolista kirjattiin jo 1990-luvun puolivälissä, kun kävelykeskustaa suunniteltiin.

Karjalaisen arkistosta löytyy ensimmäisen kerran sana toriparkki vuonna 1997.

Jutun julkaisun jälkeen toimitukseen oli yhteydessä lukija joka kertoi, että toriparkkihanke on itse asiassa vieläkin vanhempi: ensimmäisen kerran sitä esitettiin jo vuonna 1986.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Esityksen teki tuolloin Pohjois-Karjalan kauppakamarin paikallisvaliokunta. Valiokunta on antanut Joensuun kaupunginhallitukselle lausunnon torialueen ja kävelykadun yleissuunnitelmasta 26.9.1986.

- Paikoituskysymyksissä tulisi valiokunnan mielestä vielä tutkita mahdollisuutta rakentaa paikoitusalue torialueen alle, lausunnossa todetaan.

- Nykyaikaisella rakennustekniikalla tämä ei tuottaisi suuriakaan ongelmia ja näin saataisiin jo yksikerrosratkaisulla 400-500 autopaikkaa. Samalla torin alla oleva paikoitusalue eliminoisi torialueen kävelykadun liikealuetta jakavan vaikutuksen.

Ja miltei tasan 32 vuotta myöhemmin Joensuuhun avattiin toriparkki.

Sieppaa

Lue torimatinea (tilaajille):

Joensuun toriparkki oli yli kahden vuosikymmenen mittainen projekti - näin kiistelty toriparkki eteni ajatuksesta valmiiksi

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa