Maanantai, 10.12.2018 
Jutta
Maakunta

Kontiolahti investoi lähivuosina lähes 30 miljoonalla eurolla - Lehmon koulu saa jääkiekkokaukalon

  • Saija Kauhanen
Kontiolahden kunta käyttää arvioiden mukaan vuosien 2019-2021 investointeihin peräti 29 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 investoinnit ovat noin 6,3 miljoonaa euroa. Investointien määrän kasvu johtuu varautumisesta koulujen ja päiväkotien rakentamiseen.

Ensi vuonna valmistuu Onttolan uusi koulurakennus ja muihin kouluihin tehdään kaluste- ja välinehankintoja. Talousarviosuunnitelmassa yhtenäiskoulun suunnitteluun on varattu ensi vuodelle 100 000 euroa ja seuraavalle vuodelle viisi miljoonaa euroa rakentamiseen. Lehmon koulun vesikaton uusintaan ja kunnostukseen on varattu ensi vuodelle noin 200 000 euroa. Sama summa on tarkoitus käyttää yläasteen ja lukion katon uusintaan.

Lehmon koulu on saamassa oppilaiden aloitteesta oman jääkiekkokaukalon, johon on 80 000 euron varaus. Ensi vuonna kunta on investoimassa 1,5 miljoonaa euroa myös katujen rakentamiseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kuluvan vuoden kunnallisverokertymäksi arvioidaan 45,3 miljoonaa euroa, ja ensi vuoden arvio on 48,5 miljoonaa euroa. Yhteisöverossa odotetaan pientä nousua.

Vuodet 2019 ja 2020 ovat arvioiden mukaan alijäämäisiä, mutta vuosi 2021 on kääntymässä hieman ylijäämäiseksi. Kuluvan vuoden alijäämä on näillä näkymin noin 3,5 miljoonaa euroa, ensi vuoden alijäämä noin 1,2 miljoonaa euroa ja vuoden 2020 noin 0,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 kunnan tuloksen on tarkoitus olla noin 0,5 miljoonaa euroa plussalla.

Asukasluvun odotetaan kasvavan kolmen vuoden sisällä yli 15 000:een.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa