Sunnuntai, 9.12.2018 
Anna, Anne, Anni
Maakunta

Joulunavaus Joensuussa sunnuntaina, kaupunginjohtaja avaa kauppatorin - kaupunkikeskustayhdistys on nyt Virta

  • Arttu Koistinen
  • Mikko Makkonen
Arkistokuva Arkistokuva

Joulutori luo tunnelmaa Joensuun keskustaan joulunavauksessa sunnuntaina 25. marraskuuta.

Iltapäivällä tarjolla on riemukasta ohjelmaa ja ihmeteltävää niin lapsille kuin lapsenmielisille. Kävelykadulla ihastuttavat ponit ja koirat kello 14 alkaen, tapahtumatiedotteessa kerrotaan.

Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen avaa uuden kauppatorin torilavalta kello 16. Torilavan ohjelma tulkataan viittomakielelle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Joulupukki on lupautunut tuomaan lisää virtaa pienille joulutontuille laulamalla yhdessä joululauluja lasten kanssa. Yhteislauluja, joiden sanat näkyvät torille tuotavalta isolta screeniltä, säestää Mika Vanhanen. Luvassa on myös kantaesitys. Lisäksi mukana ohjelmassa on muun muassa lasten tanssiesityksiä, ja poliisi ja pelastuslaitos tuovat kalustoaan torille, tiedotteessa kerrotaan.

Sunnuntaina julistetaan lasten joulurauha ja julkistetaan kaupungin virallinen tonttu. Ohjelman päätteeksi Kosiosusi saa lakkinsa ja Taidemuseon seinään heijastetaan NÄKY -taideteos. Tuon ajan Kirkkokatu on taidemuseon kohdalta suljettu liikenteeltä.

Joulunavauksessa järjestetään kello 17 alkaen ilotulitus Vapaudenpuistosta.

Puisto suljetaan kaupunkilaisten käytöstä iltapäivällä. Ilotulituksen seuraaminen tapahtuu parhaiten uudelta kauppatorilta.

- Joensuun kaupunkikeskustayhdistys ja Joensuun kaupunki pahoittelevat ilotulituksesta mahdollisesti keskustan lemmikkieläimille koituvaa lyhytkestoista haittaa, tiedotteessa ilmoitetaan.

Tiedotteen mukaan pysäköintitilaa on runsaasti ympäri keskustaa. Uusi toriparkki tarjoaa joulunavauksen kunniaksi kolme tuntia maksutonta pysäköintiä.

- Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin, sillä esimerkiksi Siltakatu on edelleen suljettuna Kirkkokadun ja Torikadun väliseltä osuudelta työmaan takia.

parkkikarttatorijoulunavaus2018

Joensuun kaupunkikeskustayhdistys on muuttanut markkinointinimekseen Virta. Tiedotteen mukaan nimenmuutoksen takana on halu virtaviivaistaa viestintää ja selkeyttää yhdistyksen brändiä.

- Joensuun kaupunkikeskustayhdistys on pysynyt tuntemattomana suurelle yleisölle, vaikka olemme olleet vaikuttamassa monessa asiassa Joensuussa. Varsinkin nyt kun yhdistyksen jäseniksi pääsevät myös yksityiset henkilöt, koimme brändiuudistuksen tarpeelliseksi, toiminnanjohtaja Anne Vänskä kertoo.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa