Perjantai, 14.12.2018 
Jouko
Maakunta

Noljakan ostoskeskuksen alueelle rakennetaan 8-kerroksinen talo

  • Marita Jalkanen
  • Marko Puumalainen
Noljakan korkein rakennus tulisi parkkipaikan viereen kirkon naapuriksi. Marraskuussa 2017 oli maa jo reilusti valkoinen. Noljakan korkein rakennus tulisi parkkipaikan viereen kirkon naapuriksi. Marraskuussa 2017 oli maa jo reilusti valkoinen.

Noljakan ostoskeskuksen alueesta on valmistunut lopullinen asemakaavaehdotus, jonka mukaan vanhaa ostoskeskusta täydennettäisiin kahdeksan kerroksen kerrostalolla.

Noljakantien ja Noljakankaaren kulmauksessa kaupunginosan näkyvimmällä paikalla oleva ostoskeskus on valmistunut vuonna 1989. Nykyisellään vain ostoskeskuksen kohta on rakennettu.

Kahdeksan kerroksen asuntalo sijoittuisi ostoskeskuksen parkkipaikan reunalle Pesolantien seitsenkerroksisten rakennusten ryppään jatkoksi. Viereinen Noljakan kirkko vastaa kuuden kerroksen rakennusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaavan rakennusoikeus mahdollistaa asunnot 70-80 uutta asukasta varten. Joensuun kaupungin pitkäaikainen linjaus on ollut täydentää ja tiivistää olemassa olevia rakennettuja alueita, jolloin yhdyskuntarakentaminen on taloudellista ja välimatkat jäävät lyhyiksi.

Varsinaisen ostoskeskuksen käyttötarkoitus pysyy ennallaan ja ostoskeskuksen käyttöön jää noin 1 600 neliön rakennusoikeus, mikä mahdollistaa tarvittaessa pientä laajennusta.

Kaupunkirakennelautakunta on päättänyt asettaa kaavaehdotuksen nähtäville. Jos tarvetta muutoksiin ei muistutuksissa ja lausunnoissa ilmene, viedään kaava kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi vuodenvaihteen tuntumassa.

web-noljakan-ostoskeskuksen-kaavaKarjalainen20181122

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa