Perjantai, 14.12.2018 
Jouko
Maakunta

Rääkkylän kunnanjohtaja jäi sairauslomalle

  • Jarmo Sieviläinen
  • Niko Jouhkimainen
Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on jäänyt sairauslomalle. Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on jäänyt sairauslomalle.

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on jäänyt kuukauden mittaiselle sairauslomalle viikko sitten torstaina. Asian vahvistaa Rääkkylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Laasonen.

Luukkosen tilalla vs. kunnanjohtajana toimii sairausloman ajan sivistystoimenjohtaja Rauni Ronkainen.

Rääkkylän kunta ei ole tiedottanut kunnanjohtajansa sairauslomasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Olisihan siitä voinut tiedottaakin, mutta tässä on ollut kaikenlaista. Jokaiseen asiaan ei ole valitettavasti ehditty, kun organisaatiomme on niin ohut, Laasonen kommentoi.

- Toisen ihmisen sairausloman syytä en voi sanoa, Laasonen ilmoittaa.

Luukkonen, 62, on tehnyt Rääkkylässä käytännössä sekä kunnanjohtajan että hallintojohtajan työt.

Vuonna 2015 hän oli parin kuukauden mittaisella sairauslomalla. Luukkonen on toiminut Rääkkylän kunnanjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Luukkonen viestitti, ettei halua avata sairauslomansa syitä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa