Lauantai, 20.7.2019 
Maarit, Reetta, Reeta
Maakunta

Kolumni: Kuokkavieraana merten jättiläisten reviirillä

Onko minulla tähän oikeutta? Kysymystä ehdin miettiä moneen kertaan, ennen kuin lopulta päädyn klikkaamaan netissä uusiseelantilaisen valasretken varausnappia.

Omatunto toki kolkuttaa jo Uuteen-Seelantiin matkustamisestakin. Vaikka kyse onkin työmatkasta, niin vuorokauden mittaisia edestakaisia lentoja on paha perustella mitenkään. Tunnustan siis nöyränä heikkouteni ainutlaatuisen houkutuksen edessä.

Jos kuitenkin toiselle puolelle maailmaa päätyy, niin samalla reissulla kannattanee kokea mahdollisimman paljon. Ja ajatus Kaikourasta on kutkuttanut mielikuvitustani jo vuosia. Yli kilometrin syvänne aivan rannikon tuntumassa tekee pikkukaupungista yhden maailman varmimmista kaskelottien bongauspaikoista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mutta onko ihmisellä oikeus tunkeutua toisen, jo ennestään vaarantuneen eliölajin reviirille pelkästä uteliaisuudesta?

Kaikouran valasturismi perustuu paikallisen maoriheimon tarinoihin. Legendan mukaan Ngati Kuri -heimon kantaisä Paikea saapui aikoinaan Uuteen-Seelantiin valaan selässä ratsastaen. Täten heimon oli 1980-luvulla luontevaa suunnata tulevaisuuteen juuri valasretkiyrittäjiksi ryhtymällä.

Luonnon ja ihmisen henkinen yhteenkuuluvuus on maorikulttuurin ydin. Siksi yritys korostaa, ettei kaskeloteille koidu heidän järjestämistään retkistä mitään haittaa. Niitä tarkkaillaan kunnon välimatkan päästä aluksilta, jotka on suunniteltu aiheuttamaan mahdollisimman vähän vedenalaista ääntä. Oppaat jopa tunnistavat valasyksilöt ja tietävät, mitkä niistä sietävät lähestymistä ja mitkä kannattaa jättää rauhaan.

Suhtautuminen tuo mieleen täkäläisen villieläinturismin. Karhuja, ahmoja ja susia pääsee tarkkailemaan turvallisista kuvauskopeista, ja lintuja voi bongailla järjestetyillä retkillä. Vaikea on uskoa, että sekään eläimiä vahingoittaisi, mutta vieraan lajin alueelle siinä mennään silti, eikä eläinten ajatuksia voi tietää, vakuuttelipa järjestäjä mitä tahansa.

Toisaalta villieläinten kohtaaminen voi kenties edistää ympäristötietoisuutta. Jos on nähnyt karhun tai kaskelotin aidossa elinympäristössään, saattaa seuraavan kerran miettiä kahdesti, ennen kuin heittää muovipussin luontoon. Tai varaa matkan Uuteen-Seelantiin.

Oikein vai väärin? Ehkä yhtä oikeaa vastausta ei ole olemassakaan.

Korkeammat voimat tekevät päätöksen puolestani. Navakka koillistuuli ja parimetrisiksi kohoavat aallot saavat kokeneen kipparin päättämään, ettei merelle ole asiaa.

Harmittaahan se tietysti. Mutta kun peruuntuneen retken jälkeen hitaasti vaeltaa rantahietikkoa pitkin Tyynenmeren massiivisten tyrskyjen lennättäessä vaahtoa korkealle pään yläpuolelle, paha mieli haihtuu kummasti. Luonnonvoimien kunnioitus on lopulta suurempaa kuin mahdollinen hetkellinen ilo tumman hahmon vilahduksesta pärskeiden ja merisumun seassa.

Kyllä ne valaat siellä ovat, vaikken juuri minä niitä näkisikään. Toivottavasti ovat vielä tulevaisuudessakin.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa