Tulosta tämä sivu
Maakunta

Tapani korjasi pyöriä, Pasi lakaisi lattioita - Sarolan veljekset pyörittivät Niinivaaralla yli 30 vuotta polkupyöräkorjaamoa

Pasi Sarola pyöritti jo edesmenneen veljensä Tapani Sariolan kanssa polkupyöräkorjaamoa Joensuun Niinivaaralla vuosikymmenien ajan. Pasi Sarola pyöritti jo edesmenneen veljensä Tapani Sariolan kanssa polkupyöräkorjaamoa Joensuun Niinivaaralla vuosikymmenien ajan.

Sarolan veljekset Pasi ja Tapani pyörittivät Niinivaaralla runsaat kolmekymmentä vuotta Sarolan pyörätarvike ja huolto -yritystään. Eivät enää. Yksi ajanjakso joensuulaista polkupyörän korjaamista ja huoltamista on enää vain historiaa.

Korjaamotoiminta loppui oikeastaan jo viime vuoden puolella.

Sarolan suvussa yrityshistoria on vieläkin pitempi kuin veljesten korjaamoyritys Niinivaaralla. Suvun yritystoimintaa kesti Joensuussa kymmeniä vuosia ennen kuin veljekset siirsivät toimintansa Niinivaaralle ja keskittyivät vain panemaan asiakkaiden pyöriä ajokuntoon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Niinivaarankin toiminnalle tuli päätepiste viime vuonna. Pasi Sarola, 75, pani Niinivaaran yrityksen myyntiin viime vuoden lopulla. Jatkamisedellytykset kun olivat varsin huonot, sillä vaikea sairaus vei Tapani Sarolan hautaan, ja Pasi Sarolan terveyskään ei enää antanut kovin suuria mahdollisuuksia työntekoon.

Pasi Sarolan sydäntä kun on operoitu useampia kertoja, kakkostyypin diabetes on muulla tavoin runnellut vuosikausia elimistöä, aivoverenvuoto oli pysäyttää elämän jo vuosikymmeniä sitten, psoriasis pani ihon kesimään ja viimeisenä iski kuolio ukkovarpaaseen ja puolet jalkaterästä piti lohkaista pois.

Tapani Sarola oli veljeksistä se, joka pani asiakkaiden pyörät ajokuntoon, Pasi taas piti huolta konttoripuolesta.

– Tapsa oli näppilöistään parempi kuin minä. Hän osasi korjata todella hyvin ja halvalla. Minä hoitelin myymäläpuolen, jossa päädyin lattianpesijäksi, lakaisijaksi ja puhelimeen vastaajaksi. Minä ostin, myin ja hoidin konttoripuolen. En minä näillä reumakäsillä olisi mitään korjaustyötä kyennyt tekemäänkään, Pasi Sarola selvittää.

Jo edesmennyt Tapani Sarola oli veljeksistä se, jota keväisin ennen varsinaisen pyöräilysesongin alkua usein haastateltiin Karjalaiseen pyörien huollosta. Eräässä haastattelussa hän totesi, että pyörien aatelia ovat ulkonäköä ja ajoasentoa myöten vanhat, 50-luvun ruotsalaiset ja suomalaiset peruspyörät. Huoltoa taas kaipasivat viime 17VINKKIKULUTTAJAjpgKarjalainen20010417 Tapani Sariola Karjalaisen arkistokuvassa vuonna 2001.vuosina maasto- ja vaihdepyörät.


Tietynlaisista pyöristä Pasi Sarolalla on edelleen vankka mielipide.

– Sitä alkoi tulla korjattavaksi kymmenvaihteisiakin pyöriä. Mielestäni kaikki yli kahdeksanvaihteiset pyörät ovat Joensuussa turhia. Ei täällä semmoisia mäkiä ole, joissa tarvittaisiin kymmentä eri vaihdetta, Pasi Sarola sanoo.

– Sitten tuotiin korjattavaksi ja huollettavaksi pyöriä, joissa oli japanilaisia osia. Ei niitä varaosia saanut mistään, ei edes niiden pyörien piirustuksia.

Jo Tapani Sarola oli aikanaan sitä mieltä, että naiset pitivät polkupyöristään parempaa huolta kuin miehet. Hänen mukaansa niin sanotuista tee-se-itse-miehistä löytyivät korjaamon parhaimmat asiakkaat.

– Laiskuus iski miehiin. Ei niitä pyöriä aina korjattavaksi olisi tarvinnut tuoda. Monta kertaa ne olisivat olleet itse korjattavissa, Pasi Sarola toteaa.

Kaikkeen ei tee-se-itse-miehenkään passannut ryhtyä.

– Vanteen oikaisu ja pinnojen kiristys on ammattilaisen työtä. Kotipuuhailija saa helposti vanteen pilalle, sanoi jo Tapani Sarola eräässä Karjalaisen haastattelussa.

17KULUTTAJA22jpgKarjalainen

Pasi ja Tapani Sarolalla oli tiettyjä vakioasiakkaita, jotka kääntyivät polkupyöräasioissa mielellään Niinivaaran ammattilaisten puoleen. Sellaisia olivat muun muassa keskussairaalan lääkärit.

– Lääkärit toivat pyöriään huollettavaksi meille, ja me taas kävimme vastavuoroisesti huollattamassa itseämme sairaalassa Tikkamäellä.

Pasi Sarola muistaa senkin kerran, kun hän Kanarian lomallaan sai aivoverenvuodon. Kun hän palasi Kanarialta kotimaahan ja meni jälkihoitoon Pohjois-Karjalan keskussairaalaan, lääkäri ihmetteli, miten joku voi selvitä hengissä aivon sisäisestä verenvuodosta.

– Vitsailin lääkärille, että ehkä olisin kuollutkin, jos minulla olisi ollut ne aivot. Aivoton ihminen jäi henkiin, Pasi Sarola leukailee edelleen asiasta.

Joensuulainen Pasi Sarola myöntää, että on sitä joskus tullut alkoholinkin kanssa lutrattua. Alkoholia oli veressä silloinkin, kun Kanarialla aivoverenvuoto kaatoi miehen paikallisen tulivuoren juurelle.

Jossain vaiheessa löytyi Pasi Sarolan elämään Jeesuskin. Ihan tuo vaan tuli pienimuotoisena vastaan Joensuun kadulla.

– Löysin kaupungilta kännipäissäni pyöreän esineen. Se oli sellainen 50 sentin kokoinen merkki, jossa luki Jeesus rakastaa sinua. Panin sen merkin rintaani. Kännikaveri vierellä sanoi, että rakastaako se Jeesus häntä, jos hän pamauttaa minua turpiin. Vastasin, että kyllä Jeesus rakastaa, mutta minä en.

Pasi Sarola liittyikin Joensuun vapaaseurakuntaan, jossa hän toimi aktiivisesti partiotoiminnan vetäjänä.

– Olen minä edelleen myös virallisesti Lapin eräopas ja retkiopas. Terveys estää näiden tehtävien hoitamisen, Sarola sanoo.

Lukuharrastus on Pasi Sarolalla sentään säilynyt näihin päiviin saakka.

– Erityisesti tykkään lukea tuhannen sivun romaaneja. Kun ensimmäiset 50 sivua on lukenut tietää, kannattaako jatkaa. Semmoinen tuhannen sivun kirja kuin Taivaan pilarit on edelleenkin paras kirja, jonka olen koskaan lukenut, Pasi Sarola innostuu kehumaan.

Kysymyksessä on Ken Follettin kirjoittama historiallinen romaani, joka ilmestyi vuonna 1989.

– Kyllä minun aikani nykyään kuluu lukemalla, akvarelleja maalaamalla ja piirtämällä, Pasi Sarola toteaa.

Kirjojen ohella myös äänilevyjä löytyy hyllyköistä hyvin runsaasti. Sarolan huoneisto muistuttaa paikoin jopa pientä museota runsaine esineistöineen.

– Eteinen koostuu lähinnä kalastukseen liittyvistä tavaroista, Sarola esittelee.